Anneke van Giersbergen istuu John Smith Rock Festivalin läheisen hotellin pöydän ääressä mietteliäs ilme kasvoillaan. Tavallisesti aina hymyilevä laulaja pohtii tavallista pidempään ajatellessaan elämäänsä viimeisen 30 vuoden ajalta.

The Gathering on nousemassa John Smith -festivaalin lavalle vain muutamaa tuntia myöhemmin. Meneillään on kiertue, jolla hollantilainen yhtye juhlistaa varsinkin viime vuonna tasavuosia täyttänyttä Mandylion-albumiaan (1995). Se oli albumi, joka todella käynnisti The Gatheringin ja nyt 53-vuotiaan Anneken uran. Ilman sitä kaikki olisi toisin.

Nyt meneillään oleva kiertue on myös ensimmäinen kerta, kun Anneke laulaa The Gatheringin keulilla lähes 19 vuoteen, lukuunottamatta bändin 25-vuotis juhlakeikkaa, joka kuultiin Hollannissa marraskuussa vuonna 2014.

– Meistä kaikista tuntui siltä, että NYT on se oikea aika tälle kaikelle tapahtua. Se oli sellainen aavistus, Anneke avaa ja samalla hänen kasvoilleen leviää jälleen se hymy, joka kuvastaa hänen asennettaan elämään jopa sen vaikeimpina hetkinä.

– Kun teimme 25-vuotis juhlakeikkamme, emme edes ajatelleet kiertuetta. Nyt me taidamme olla siinä iässä, jossa on paikkansa myös pienelle nostalgialle. Sekä yleisölle että meille itsellemme. Mandylion ja Nighttime Birds (1997) saavuttivat juuri kultalevyt ja juhlistavat tasavuotisiaan, joten meistäkin tuntui siltä, että meillä on paljon juhlittavaa.

– Meidän kaikkien elämissä on tapahtunut niin paljon viimeisen kahdenkymmenen vuoden aikana. Paljon elämää ja rakkautta, mutta myös kuolemaa ja onnettomuutta. Kaikkea sellaista, mitä viattomina The Gathering -vuosina 90- ja 2000-luvulla ei vielä osannut kuvitella todelliseksi, kun paineli vain menemään kuolemattomana nuorena ihmisenä.

Anneke myöntää, että hän tarvitsi kaksikymmentä vuotta sitten pientä pesäeroa The Gatheringiin. Hän halusi kokeilla siipiään itsenäisenä sooloartistina, eikä tuudittautua siihen ajatukseen, että hän voi elää koko loppuelämänsä niiden albumien voimalla, joita hän oli ollut tekemässä parikymppisenä. Tämä matka itsevarmuuteen vaati aikaa.

– Ihmisen on tunnettava, että hän kehittyy ja muuttuu, koska siitähän elämässä lopulta on kyse ainakin tiettyyn pisteeseen asti. Jossain kohtaa kulkee se raja, kun osaa katsella hymyillen myös taaksepäin, ja hymyillä myös entiselle itselleen.

– Kun lähdin soolouralle, otin valtavan riskin, mutta se on myös tehnyt minusta valtavan onnellisen. Voi olla, että olisimme tehneet The Gatheringin kanssa ihmeellisiä asioita yhdessä ja taanneet taloudellisen turvan elämiimme, tai sitten olisimme jossain vaiheessa ruuhkavuosien aikana kyllästyneet kaikkeen niin kovasti, että olisimme riitaantuneet.

– Kaikki mitä olemme tahoillamme tehneet tässä välissä, on ollut meille itsellemme merkityksellistä ja tärkeää. Nyt kaiken kokemamme jälkeen uskallan sanoa, ettemme olisi täällä yhdessä, jos kaikki olisi jatkunut loputtomasti siten kuin meiltä ehkä odotettiin. Vasta nyt näemme ison kuvan siitä, keitä olemme olleet ja keitä olemme nyt.

Kuva: Jaana Martinkauppi

Ei minkäänlaisia paluun paineita

Anneken jäähyväiskeikka The Gatheringissa nähtiin täällä Suomessa, tarkalleen Ankkarockissa vuonna 2007.

Sen jälkeen Anneke on soittanut lukemattoman määrän soolokeikkoja, joilla on kuultu myös The Gathering -kappaleita. Hän ei siis missään vaiheessa unohtanut menneisyyttään, vaan on päinvastaisesti vaalinut sitä. Hän sanoo, että on silti täysin eri asia soittaa juuri näitä merkityksellisiä kappaleita nyt The Gatheringin kanssa.

– Nuorena ihmisenä elämä menee niin nopeasti eteenpäin, ettei kaiken tapahtuvan keskellä oikein malta pysähtyä aloilleen, katsella ympärilleen, vetää henkeä ja sisäistää, mitä kaikkea ihan oikeasti tapahtuu, Anneke sanoo.

– En voinut mitenkään tuolloin sisäistää The Gatheringin merkitystä meille itsellemme ja kaikille muille. Tätä ei pidä ymmärtä väärin, merkitystä todellakin oli, ja paljon olikin, mutta nyt kun olemme esittäneet näitä lauluja kaikille ihmisille ympäri maailmaa ja meillä on yhä samaa kuulijakuntaa… Se on aika uskomaton asia, jonka tajuaa jotenkin vasta nyt.

Monet The Gathering -kappaleet juurtuivat Anneken mukaan aikoinaan niin lujasti bändin selkärankoihin, ettei niitä tarvinnut pitkään harjoitella nyt re-unionin myötä, kun vanhat sävelet ja vanhat tavat soittaa ne muistuivat mieliin.

– Yhtäkkiä parikymmentä vuotta pyyhkiytyi pois ja tuntui kuin olisimme soittaneet yhdessä eilen, laulaja hymyilee.

– Samalla kappaleet toivat paljon muistoja mieleen. Ne palauttivat mieleen ne ajat, kun yli kymmenen vuoden ajan me elimme ja hengitimme vain The Gatheringia. Ei ollut mitään muuta. Oli vain tämä bändi, ja vain tämä musiikki. Se oli meidän elämäntehtävämme niin monen vuoden ajan nuoruudessamme, että tämä musiikki on yhä ja ikuisesti osa meitä.

– Tiesimme että ihmiset kuuntelevat yhä oikeastaan kaikkia The Gathering -levyjä. Emme voineet silti ikipäivänä uskoa, että vastaanotto olisi näin voimakasta. Minä tai The Gathering emme ole tahoillamme soittaneet tässä välissä niin monilla metallifestareilla, joten oli hauskaa huomata, ettei ihan kaikki ollut muuttunut.

– Osa samoista tapahtumista on yhä olemassa. Aika moni samoista bändeistä on yhä olemassa. Olemme nähneet paljon vanhoja tuttuja. Monissa hetkissä on ehtinyt tuntua, että olimmeko oikeastaan poissa lainkaan?

19 vuotta on pitkä aika ihmiselämässä, vaikka se saattaakin vaikuttaa vilahtavan ohi silmänräpäyksessä. 

Sen jälkeen kun Anneke lauloi viimeisen keikkansa The Gatheringissä, hänen poikansa on kasvanut 21-vuotiaaksi, hän on julkaissut kourallisen sooloalbumeita, tehnyt Arjen Lucassenin kanssa The Gentle Storm -albumin ja perustanut VUUR-bändin, samalla kun The Gathering teki tahollaan musiikkia Silje Wergeland laulajanaan.

Kokemusta on siis karttunut kaikille, mutta miten eri ihmisiä thegatheringilaiset ovat nyt näiden vuosien jälkeen?

– Kun olimme nuoria aikuisia, vietimme kaiken aikamme yhdessä ja välillä todella tuntui siltä, että elämämme on yhtä kuin The Gathering. Sitä voisi verrata kenen tahansa ihmisen huolettoman määrätietoiseen kaksikymppisyyteen.

– Nyt lähes kaksikymmentä vuotta teidemme eroamisen jälkeen me kaikki olemme perheellistyneet ja tehneet paljon erilaista musiikkia, joten olemme todellakin eläneet elämiämme monelta eri kantilta. The Gathering aikoihin meillä ei oikein ollut aikaa kasvaa aikuisiksi, mutta sen jälkeen olemme joutuneet ottamaan vastuuta ihan erilaisista asioista.

– Tämä aika on tehnyt meistä rennompia. Emme tunne enää sellaista ”kaikki tai ei mitään”- tai ”kaikki asiat ovat maailmanloppuja” -painetta, jota nuoruuteen kuuluu. Mekin olimme tuolloin niin ehdottomia kaiken suhteen, että elämän on edettävä täsmälleen tiettyjen askelmerkkien mukaan, tai muuten elämä on jollain mittarilla epäonnistunut.

– Nyt kun me olemme viisikymppisiä, tietyt asiat eivät merkitse enää niin paljon. Kaikki ei ole niin dramaattista. Olemme kokeneet niin paljon, että nautimme ihan eri tavalla yhdessä juuri näistä yhteisistä, nyt elettävistä hetkistä.

Kuva: Jaana Martinkauppi

Jos luulit ettei mikään ikinä muutu

Mandylion on todella merkittävä metallialbumi monesta eri kulmasta tarkasteltuna. Kun The Gathering vielä eli pelkkää The Gatheringia, eivät he itsekään voineet täysin ymmärtää, millaisen albumin he olivat tehneet.

Kyseessä olisi yksi ensimmäisistä levyistä, jolla raskas doomahtava ja tunnelmallinen metallisoundi yhdistyi voimakkaaseen naislauluun. Tämä yhdistelmä toimi innoittajana useammalle sukupolvelle uusia bändejä. Jopa muuan Tuomas Holopainen on nimennyt Mandylionin yhdeksi tärkeimmistä esikuvista koko Nightwishin synnylle.

– Jos asiaa yrittää oikein huolella ajatella ja miettii sitä mittakaavaa, että monet bändit joita inspiroimme ovat nyt jättimäisiä maailmaa kiertäviä yhtyeitä niin… Ei sitä silti voi mitenkään sisäistää! Anneke nauraa.

– Floor Jansen on aina puhunut niin kauniisti meistä ja siitä, miten paljon annoimme hänelle rohkeutta tehdä hänen omaa juttuaan metallissa. Se on aivan valtava kunnia. Nyt 30 vuotta myöhemmin tuntuu hassulta ajatella, että tuolloin jonkun piti osoittaa, että nainenkin voi laulaa metallia, mutta sellaisessa maailmassa me elimme tuolloin.

– Pystyn myös samastumaan tuohon ajatukseen. Minullakin on ollut esikuvani. Tiedän täsmälleen, miten tärkeää on saada se pieni kipinä jonkun muun esimerkistä ja lähteä sitten tekemään sitä omaa juttuaan.

Anneke sanoo, että varsinkin Prince ja Madonna olivat hänelle ne vastaavat kipinät musiikkiin. Ei ainoastaan se, miten he lauloivat, vaan myös se, millaisen artistin he loivat itsestään ja miten rajatonta musiikkia he tekivät.

– Madonna on valtava voimanainen, joka sai paljon epäilyjä ja lyttäämistä osakseen, mutta hän taisteli aina kaiken sen läpi. Prince oli suuri muusikko, mutta myös merkittävä hahmo, joka tuntui irrottaneen itsensä tästä maailmasta.

– Aloin laulaa Barbara Streisandin ja Ella Fitzgeraldin innoittamana. Tiesin heti rakastavani laulamista. Olen aina laulanut. Se on osa minua. Tuon jälkeen ei tarvinnut kuin metallimusiikin löytäminen ja Bruce Dickinsonin kuuleminen, niin tiesin haluavani tehdä tätä koko loppuelämäni. Siitä asti metalli on ollut kotini, vaikka rakastankin myös poppia.

90-luvun puolivälistä alkaen Anneke oli pitkään yksi harvoista metallia laulavista naisista. Ajatus tuntuu nyt kaukaiselta, kun naisia on metallimusiikissa ilahduttavan paljon, vaikka heitä voisi olla mukana vielä enemmänkin.

Anneke muistelee, kuinka mielipiteitä jakavaa naislaulaja metallibändissä noihin aikoihin oli. Moni ihastui The Gatheringiin heti Anneken laulun myötä, mutta yhtä moni karsasti bändiä pitkään samasta syystä. Eikä niiltäkään syytöksiltä vältytty, että Anneke on vain mukana bändin siivellä tai että bändi vain hyödyntää häntä keulakuvana.

Vaikka aina välillä voi tuntua, etteivät asiat kerta kaikkiaan muutu, niin esimerkiksi se seikka, ettei enää ole olemassa erikseen Female Fronted Metal Festival -tapahtumaa, osoittaa että ilmapiiri on ainakin vähemmän tunkkainen.

– Onhan se ihan suotavaa, että meitä kohdellaan tasavertaisesti ihmisinä, eikä alleviivatusti naisina, Anneke summaa.

– Elämme yhä sellaisessa yhteiskunnassa, jossa naisten odotetaan olevan naisellisia ja seksikkäitä ja mitä kauneusihanteita tähän ikinä kuuluukaan. Samalla naiseuteen on kuulunut aina se puoli, että meidän on ikään kuin osoitettava kelpoisuutemme johonkin asiaan. Meiltä odotetaan tiettyjä asioita, ja meiltä vaaditaan tiettyjä asioita.

– Minä olin jo nuorena tyttönä ihan täysi poikatyttö. Minulla oli lyhyt tukka, kiipeilin puissa, ajelin pyörälläni ja sotkin itseni milloin missäkin. En ollut yhtään tyttömäinen. Olen sittemmin kasvanut enemmän sinuiksi naisellisen puoleni kanssa, mutta sitä ennen minulle oli tärkeää, miten tasa-arvoisesti metalliporukat ottivat minut aikoinaan vastaan.

– Täysin ongelmatonta se ei ollut, mutta olin valmis taistelemaan paikastani. Siksi onkin ollut ilahduttavaa huomata, että Mandylion, The Gathering ja ehkä jopa omalta osaltani minä olemme saaneet aikaiseksi muutoksen. Nyt ei puhuta enää naislauletusta metallista, vaan death tai vaikka black metalista, ja nainen on siellä muusikko ja ihminen muiden joukossa.

– Onhan se mahtavaa, että maailmalla kiertää nyt laulajia kuten vaikkapa Jinjerin Tatiana Shmailyuk, joka on paitsi uskomaton laulaja ja örisijä, niin myös niin voimakas ihminen, ettei hänelle ehkä uskalleta aukoa päätään, hah hah!

Kuva: Jaana Martinkauppi

Se todellakin on ainutlaatuinen soundi

Mandylion-albumin mittava vaikutus ei tietenkään jää vain tähän mainittuun vallankumouksellisuuteen. Se on myös yli 30 vuotta myöhemmin harvinaisen hyvin aikaa kestänyt metalliteos, jonka arvo on jopa vain kasvanut ajan kuluessa.

Anneke sanoo ymmärtäneensä itsekin vuosien varrella, miten ainutkertainen kokoonpano The Gathering on. Soundi todellakin lähtee soittajista ja The Gatheringin tapauksessa kyse on jopa aavistuksen aliarvostetuista muusikoista.

– The Gatheringin soundi on aina ollut hyvin luonnollinen ja vaistonvarainen, mikä taas johtuu siitä, että me kaikki olemme hyvin pitkälti itseoppineita muusikoita, ja monet jutut soundissamme ovat kuin vahinkoja, Anneke sanoo.

– Minun ääneni on tietysti oma osansa tätä yhtälöä, mutta Renen (Rutten) kitarasoundi ja tapa säveltää on jotain sellaista, mitä en ole kuullut koskaan. Hänen tapansa säveltää melodioita on jo itsessään ihan taianomaista, minkä voi kuulla akustisissa versioissamme, mutta hänen tapansa rakentaa kappaleet kerroksittain on jotain ihan uskomatonta.

– Samaa voi sanoa kaikista The Gatheringin ihmisistä. Me loimme soundimme moneen kertaan. Mandylion oli ensimmäinen yhteinen levymme, kyllä, mutta How to Measure a Planet (1998) on myös jotain sellaista, mitä kukaan muu ei ole tehnyt. Se on täysin erilainen ja aika hullu soundi, mutta kuulostaa silti ihan The Gatheringilta.

– Minäkin olen soittanut The Gatheringia aika monella eri kokoonpanolla, ja aika usein ihan itsekseni, mutta mikään muu porukka ei kuulosta The Gatheringilta. Ei täysin. Oman soundin luominen on palkitsevimpia asioita musiikissa.

Pyöritellessään The Gatheringin soundia, Anneke nostaa esille VUUR-yhtyeensä. Se toimi vuosina 2016-2019, soitti raskasta ja progressiivista metallia, ja bändiin kuului melkoisia tekijämiehiä kuten Ed Warby (Rummut), Johan van Stratum (Basso), Jord Otto (Kitarat) ja Ferry Duijsens (Kitarat). Bändiä verrattiin tietysti heti The Gatheringiin.

– Minä menin studioon tekemään jotain paljon raskaampaa kuin soolomusiikkini ja olin todella innostunut progemetallista, mutta heti kun tästä projektista kuultiin, moni oli sitä mieltä, että tästähän tulee The Gathering 2.0!

– VUUR:in odotettiin kuulostavan The Gatheringilta, koska ”Anneken ääni + Metalli = The Gathering” oli se kaikkien mielessä pyörinyt yhtälö, mutta eihän asia tietenkään noin mennyt. Tästä syystä moni oli todella pettynyt VUUR:iin, vaikka minusta oli aivan ilmiselvää, ettei se tietenkään tule kuulostamaan The Gatheringilta millään tavalla.

– In This Moment We Are Free – Cities -albumi (2017) otettiin vastaan aika ristiriitaisesti, kunnes vuosia myöhemmin minulle tultiinkin yhä useammin sanomaan, että se on todella hieno albumi ja että eihän se kuulostakaan miltään The Gathering -kloonilta. Minä olen vain hymyillyt, että ei niin, ei ollut tarkoituskaan, eikä se olisi ollut edes mahdollista.

Laulaessaan Mandylion-kappaleita jälleen The Gatheringin kanssa, Anneke on uudelleen löytänyt bändin soundin ainutlaatuisuuden ja samalla rakentanut myös ihan uudenlaisen suhteen tiettyihin albumin kappaleisiin.

– Näissä kappaleissa on todella hienoja, maltillisesti eteneviä tempoja ja tunnelman rakenteluja, joiden keskellä tunnen itsekin olevani yksi instrumentti muiden joukossa, ja näitä kappaleita on todella hienoa elää, hän hehkuttaa.

– In Motion #1 on muodostunut itselleni ihan erityiseksi kappaleeksi. Sen sanoitus on jotenkin ajankohtaisempi kuin koskaan. Tuon kuuden minuutin aikana voin todella lentää lauluissani pehmeistä melodisista lauluista todella voimakkaisiin ääniin. Tuohon yhteen ainoaan kappaleeseen ikuistuu koko tuon hetken The Gathering -soundi.

Etsimällä Youtubesta The Gatheringia ja Pinkpop Festivalia, voi löytää yli 30 vuotta vanhan tallenteen keikasta, jonka The Gathering soitti tällä jättimäisellä hollantilaisella festivaalilla pian Mandylionin julkaisun jälkeen.

Lapsenkasvoiset thegatheringilaiset ja Anneke itse nappiverkkareissaan tuskin uskalsivat tuolloin ajatella, että he tekevät yhä yhdessä musiikkia 30 vuotta myöhemmin, mutta niin siinä kävi: Heidän unelmansa on toteutunut.

– Tämä on minulle yhtä kuin menestys, Anneke hihkaisee ja sanoo, että he ovat todella siunattuja, kun ovat saaneet tehdä vuosikymmeniä musiikkia omaehtoisesti, vaikka ovatkin yhä marginaalisen yleisön juttu.

– Minulle menestys merkitsee sitä, että saan tehdä rakastamaani asiaa ja sekä minä että perheeni tulevat omalta osaltani sillä kohtuullisesti toimeen. Olen aina saanut haastaa itseäni, etsiä uusia tutkimattomia polkuja ja kasvanut ihmisenä niin monilla tavoilla, että vaikka olen yhä se Anneke kuin aina, niin yhtä monet asiat ovat muuttuneet.

Kuva: Jaana Martinkauppi

Monia kokemuksia viisaampaa eteenpäin

Viime vuosikymmenen taitteessa kaikki asiat eivät olleet Anneken elämässä vastaavassa tasapainossa.

Varsinkin 2010-luvun läpi Anneke eli sooloprojektin, monen bändin ja projektin sekä perheensä keskellä tilassa, jossa hän koki sekä halua tehdä kaikkea että velvollisuutta moneen suuntaan yhtä aikaa. Liiankin moneen suuntaan.

Joskus pysähtyminen on paikallaan. Anneke sanoo, ettei The Gatheringin uusinta tulemista olisi voinut tapahtua, jos pandemia ei olisi pakottanut häntä pysähtymään 2020-luvun alussa. Hänen elämäntapansa oli ollut musiikki tuohon mennessä jo 30 vuotta, mutta ennen pakollista pysähtymistä hän ei ollut täysin sisäistänyt omaa kierrettään.

– Tällaisessa musiikissa on ymmärrettävä se, että sitä on kyettävä tehdä koko sydämestään, mutta samalla muusikko joutuu olemaan aina myös varpaillaan sen suhteen, että hän voi tulla toimeen musiikillaan, Anneke kertoo.

– Jossain vaiheessa olin tilanteessa, jossa minulla oli useita eri projekteja ja soolobändi, mutta kiersin myös hullun lailla soolona kitarakoteloni kanssa pitkin Eurooppaa. Rakastin sitä kaikkea, ehdottomasti, mutta tein liikaa töitä. Se alkoi vaikuttaa jaksamiseeni. Pian en ollutkaan ihan täysillä läsnä kiertueilla, enkä myöskään perheeni kanssa kotona.

– Se oli elämäni opettavaisimmat pari vuotta. Se kaikki oli lopulta aika yksinkertaista, mutta silti niin kivuliasta. Minun oli käytävä ihan burnoutin ja perheeni romahtamisen partaalla, jotta näin kirkkaasti, mikä elämässä merkitsee eniten.

Anneke puhuu sisäisestä rauhasta. Sitten hän naurahtaa, ettei kaikki hänen kokemuksensa taida paljon erota tavallisesta neljän- tai viidenkympin kriisistä. Eikä mainittu rauha ole kuin luonnollista hänen iässään. Mutta itsestäänselvyytenä hän ei sitä ota. Hän kiittää perhettään, ystäviään ja bänditovereitaan herättelevästä tuesta.

– Minä olen perus luonteeltani aika positiivinen ihminen. Se menee niin pitkälle, että haluan aina nähdä hyvää kaikessa ja kaikissa, mutta samalla elämänasenteeni on ajanut minut usein myös oman jaksamiseni äärirajoille.

– Rakastan laulaa. Rakastan musiikkia. Rakastan ihmisiä. Rakastan elämää. Niin yksinkertaista se lopulta on. Mutta jos en olisi puolenkymmentä vuotta sitten pysähtynyt miettimään, mitkä asiat minulle todella merkitsevät eniten, en olisi tässä nyt. Minulle merkitsee musiikissakin eniten aitous, ja siksi minun on oltava rehellinen myös itselleni.

– Nyt hymyilen taas elämän lisäksi myös itselleni ja pidän siitä, että uskallan myös sanoa ei. Olen aina ollut aika omapäinen tietyissä asioissa, mutta miellyttäjä toisissa. Nyt kuuntleen yhä enemmän, mitä sydämeni sanoo.

Anneken viimeisin sooloalbumi The Darkest Skies Are the Brightest julkaistiin vuonna 2021, juurikin Korona-aikojen keskellä. Nyt hän kiertää The Gatheringin kanssa ja viimeinen konsertti osuu Amsterdamiin, tammikuussa 2027.

Useita kokemuksia viisaampana Anneke hymyilee vielä lopuksi salaperäisesti miettiessään tulevaisuuttaan.

– En halua ajatella asioita liian pitkälle. En elettävän hetken kustannuksella. Me olemme The Gatheringin kanssa tässä ja nyt, minulla on aivan ihana perhe kotona ja oikeassa tasapainossa tavallaan kaikki on mahdollista, hän sanoo.

– Siksi en enää lupaa kenellekään mitään. En tässä vaiheessa. Me nautimme The Gatheringin kanssa nyt näistä hetkistä ja kaikki se, mitä tapahtuu viimeisen Mandylion-juhlakiertueen keikan jälkeen, on meillekin arvoitus. Voin tehdä soolomusiikkini kanssa vielä kaikenlaista, mutta haluan antaa kaiken senkin tulla ihan luonnollisesti.

– Olen juuri nyt hyvässä paikassa itseni kanssa. Tunnen rauhallisuutta ja onnellisuutta. Aina asiat eivät ole olleet näin. Siksi haluankin nauttia elämästä sellaisena kuin se tulee vastaan ja pitää sydämeni avoinna sille, mitä ikinä tapahtuukin.