Nora Mobergin ja Remi Roussellen muodostama Sisar-duo ei voi olla herättämättä mielenkiintoa, kun jo tiedotteessa puhutaan yhtyeistä kuten Cocteau Twins, Godflesh ja Deftones. Tällä kertaa pieni namedroppailu todellakin kannatti, sillä jo ensimmäisen kappaleen puolikkaan kuuleminen osoittaa, että Sisarella on erittäin oma äänensä. Pelkän yhtyeen nimen perusteella se olisi saattanut hukkua monien suominimisten bändien ja artistien joukkoon. Heti kun yhtyeen debyytti oli soinut ensimmäistä kertaa loppuun, oli täysin selvää, että tässä on vuoden suurimpia yllättäjiä.
Alternativen, metallin, unipopin ja shoegaze-tekstuurien yhdistyessä tulos voisi helposti olla vain näennäisen erilaista musiikkia tai ihan kirjaimellisesti unettavaa. Sen sijaan Sisar soi niin hypnoottisesti ja kihelmöivästi, etteivät sävellysten erilaisten vastavoimien kohtaamiset jää albumin ainoiksi kliimakseiksi, herkkyyden pysyessä läsnä läpi koko albumin. Hämmentävä unenomainen jännite on koko ajan läsnä, kun Sisar muodostaa kaikkien instrumenttien ja Mobergin laulujen voimalla mielenmaisemia, jotka eivät noudata odotettuja polkuja. Ihan kuten unissa, myös Sisaren musiikissa kaikki on yhtä aikaa kirkasta ja selvää sekä hämmentävää ja epätodellista.
Suurin voima Sisaren valoissa ja varjoissa muodostuu siitä, ettei yhtye tee musiikkiaan liian yksitotisesti. Ei liian harhailevasti, eikä liian raskaasti. Kaikkien raskaiden kitaroiden, lumoavien laulumelodioiden ja syvien elektronisuuksien uumenissa piilee myös tarttuvuutta, joka saa elämään kertosäkeiden mukana. Jos Sisar-musiikille antautuu ihan täysin, sen tahdit kutsuvat mukaansa tanssin pyörteisiin, levyn tarjotessa erityislaatuista eskapismia siitä, missä olet ja kuka olet juuri nyt. Kuulaiden melodioiden ja raskaimpien äänimaisemien välinen kontrasti osoittautuu niin vangitsevaksi, että albumin kuuntelee yhä uudelleen ja uudelleen jopa monta kertaa peräkkäin.
Sisar luo tummanpuhuvaa lohdullisuutta, jolloin syntyneen musiikin ansiosta kaikkein syvintäkin melankoliaa itsessään ymmärtää vaalia. Jo albumin nimessä luvataan, että Valo valtaa vielä kaiken, mikä onkin yksi Sisaren valteista. Näiden kuulaiden melodioiden ja raskaimpien säröisyyksien keskellä olo on kummallisen vapautunut. Sisar tekee musiikkiaan raskain sydämin ja raskaalla soundilla, mutta melankolian keskellä kyse ei ole millään muotoa mustasta musiikista. Raskaammassa metallimusiikissa unohdetaan aina välillä elämän kiehtova ristiriitaisuus jyrkemmän ilmaisun tieltä, mutta Sisar uskaltaa syleillä ihmisyyden eri puolia ja tekee sen timanttisten sävellysten voimalla.
Juuri kun ehti luulla, että suurin osa loppuvuoden ja samalla koko vuoden hienoimmista levytyksistä on kuultu, Sisar laskeutuu paikalle jostain tuntemattomasta ja julkaisee albumin, joka on ihan varmasti vuoden paras kotimainen debyyttilevy. Näiden soundien, melodioiden, laulujen ja lyriikoiden lumoissa ei voi kuin olla jälleen kerran tyytyväinen siitä, miten laadukasta ja monimuotoista musiikkia Suomessa julkaistaan. Valo valtaa vielä kaiken -albumi on erityinen teos juuri sen takia, ettei se ole yksitotisesti mitään tiettyä genreä. Olenkin varma, että Sisaren musiikista voivat pitää niin metallin ystävät, alternativen kuuntelijat, tunnelmallisen popin suurkuluttajat kuin oikeastaan ihan kuka vain.