Viime keväänä ilmestynyt Ikinä-yhtyeen neljäs albumi Valkyria päätyi arviooni Soundi-lehden sivuilla jo levyn ilmestymisen aikoihin, mutta nyt puoli vuotta myöhemmin tuntuu siltä, ettei lehtimittainen arvio riitä käsittelemään sitä, miten suuria tunteita Ikinä on herättänyt. Valkyria on yksi parhaista vuonna 2026 julkaistuista suomalaisista metallialbumeista, eikä sillä ole mitään hätää vertailussa tänä vuonna julkaistuihin metallialbumeihin ylipäänsä.

Voin hyvin myöntää, etteivät Ikinän kaksi ensimmäistä albumia liikauttaneet minua juurikaan niiden ilmestymisen aikoihin. Kyse oli yksinkertaisesti siitä, etteivät nuo albumit osuneet omaan makuhermooni, vaikka bändin tekeminen oli jo tuolloin osaamiseltaan ja asenteeltaan kovaa laatua. Nyt 2020-luvulla on tapahtunut liikahduksia, joiden myötä Ikinää ei ole voinut enää mitenkään sivuuttaa. Jo yhtyeen nimikkoalbumi (2023) oli hyvä levytys modernia metallia, mutta Valkyria yhdistää tiukemmat sävellykset, määrätietoisen asenteen ja purevan sanoman todelliseksi pommiksi.

Nyt Ikinä-soundi on jo itsessään omalaatuinen keitos alternativea, metalcorea, deathcorea ja paikoin jopa progemetallia. Tämä ei tarkoita mitään niin äkkiväärää tai kulmikasta, ettei Ikinä voisi olla samaan aikaan myös iskevää. Bändin raskaimmat riffit ja kieroimmat rytmit osuvat täysin yksiin sen sanomaan. Albumin kappaleet eroavat energioiltaan toisistaan juuri samalla tavalla kuin sanoituksetkin, jolloin jokaisella kappaleella on oma luonteensa. Ikinä runnoo metalliaan päin näköä sellaisella voimalla, ettei sitä voi sivuuttaa ihan noin vain.

Tietenkin Ikinä-laulajat Tuuli Paju ja Katariina Sorsa ovat iso osa bändin yhtälöä. Molemmat laulajat ovat parantaneet osaamistaan jo itsekseen, mutta nyt myös heidän yhteiset laulusovitukset ovat ihan uudella tasolla. Molempien äänet ovat niin vahvoja, että olisi aivan sama, vaikka albumin sanoitukset olisivat ihan täyttä siansaksaa. Onneksi näin ei kuitenkaan ole, mikä kuuluu myös molempien panoksessa. Tiukimmat huudot ja puhtaimmat laulut tekevät kaikki selväksi, että nyt lauletaan merkityksellisistä asioista ja että laulajat oikeasti tuntevat kaiken sen, mistä he laulavat.

Päällisin puolin voi ihan hetken aikaa vaikuttaa siltä, että Valkyrian sanat ovat silkkaa mytologiaa ja siten mahdollisesti tarinoita. Nopeasti tulee ilmi, miten todellisia tekstit ovat. Ihmisyyden ristiriidat, tahtomme kuulua ja ulkopuolisuuden tunne ovat läsnä kaikkialla. Ikinä on onnistunut rakentamaan monitulkintaisen albumin, josta jokainen voi löytää oman version itsestään. En usko että kukaan voi olla samastumatta näihin teksteihin. Eräänlainen huipentuma myös sanoituksissa on tietysti Jumalatar-kappale, jolla kuullaan valtava joukko suomalaisia vieraslaulajia. Jos tuon kappaleen määrätietoinen sanoma ei tule jollekin selväksi ja pistä tätä ajattelemaan, niin en tiedä mikä sitten.

Valkyria on monella tapaa inspiroiva metallialbumi. Ikinä osoittaa, että kun tahto, omistautuminen ja intohimo ovat kohdillaan, bändi voi muuttua yhä lujemmaksi ja lujemmaksi ajan kuluessa. Albumi itsessään näyttää sen, ettei modernissa metallissa ole vieläkään kuultu läheskään kaikkea, kunhan uskaltaa rikkoa rajoja. Valkyria-sanoitukset antavat valtavasti virtaa miettiä yhdessä tekemisen voimaa ja sitä, olemmeko kukin sittenkään yksin tässä maailmassa. Kaikki tämä tapahtuu sellaisen metallialbumin voimalla, että jos joku väittää kuulleensa tämän kaiken aiemmin, hän on kerta kaikkiaan väärässä. Ikinä tulee taatusti voittamaan monet puolelleen taistelutahdollaan, joten voin vain toivoa, että he jatkavat missiotaan.