On kulunut peräti 15 vuotta siitä, kun suomalainen Oddland voitti täysin perustellusti Finnish Metal Expon yhteydessä järjestetyn Suomi Metal Star -kilpailun. Suomalainen progemetalli ei ollut edes 2010-luvun alussa mikään isoin juttu ja oli hienoa löytää tämän kilpailun kautta todella lupaava bändi, joka vieläpä voitti levytyssopimuksen Century Median kanssa.
The Treachery of Senses -debyytti julkaistiin vuonna 2012 ja se on yhä yksi parhaita kotimaisia progemetallilevyjä kautta aikojen. Eikä tämä jää vain Suomen rajojen sisäpuolelle. Albumi kestää oikein hyvin vertailua myös kansainvälisessä kilpailussa. Noin vahvan debyytin jälkeen olin varma, että Oddlandista saadaan kova tekijä suomalaiselle metallikentälle pitkäksi aikaa. Tavallaan näin on tapahtunutkin. Neljä albumia 14 vuodessa ei ole mikään kaikkein hitain levytystahti, eikä Oddland ole myöskään julkaissut koskaan kahta keskenään täysin samanlaista levytystä.
Muistan Finnish Metal Expon ja bändikilpailun ohella yhtä hyvin, millainen pettymys neljä vuotta debyytin jälkeen julkaistu Origin-albumi oli. Ja vieläpä täysin käsittämättömästä syystä. En tiedä vieläkään, onko vika vain minussa, mutta albumin laulut oli miksattu niin pintaan, etten kyennyt kuuntelemaan levyä lainkaan. Varsinkin kuulokkeilla kokemus oli haastava. Seuraavaa Oddland-albumia saatiinkin odottaa peräti kuusi vuotta, mutta se kannatti. Vermilion (2022) oli kunnianhimoinen albumi ja varsinkin sen viisiosainen nimikkoraita oli jälleen silkkaa Oddland-laatua.
Nyt olemme neljännen Oddland-albumin äärellä. Unilluminate to Illuminate on sikäli kovan paikan edessä, ettei Oddlandin metalli ole ottanut 15 vuoden aikana erityisen suuria loikkia evoluutiossaan. Progressiivinen metalli kohtaa yhä djentin ja tunnelmallisuuden. Liikutaan sellaisen metallin äärellä, jossa tekijöitä löytyy nyt vielä enemmän kuin Oddlandin debyytin aikoihin ja taso on todella kova. Siinä missä The Treachery of Senses erottui tietyistä kuuluvista vaikutteista huolimatta joukosta, Unilluminate to Illuminate on Oddlandia laulaja Sakari Ojasen laulujen ansiosta.
Unilluminate to Illuminate on ihan kelpo progemetallia. Sitä ei voi kiistää. Hieman alle 42-minuuttinen albumi tuntuu silti pidemmältä kuin se on. Jos koko albumi koostuisi Freefallin ja Soarin kaltaisista helmistä, Oddland voisi olla todella vahvan kokonaisuuden äärellä. Nyt tunnelma on ihan hyvä, riffeissä on ihan hyviä juttuja ja melodioissa on ihan hyviä koukkuja, mutta siinä se. Vermilion-albumilla Oddlandin ääripäät olivat etäämmällä toisistaan ja tämä toimi hyvin bändin metallissa. Nyt jälki on raskaimmillaan hieman puuduttavaa ja tunnelmallisimmillaan hieman unohdettavaa.
Oddland on bändi, josta haluaisi pitää vielä paljon, paljon enemmän. The Treachery of Senses on silti yhä bändin täysin ylivoimaisesti paras albumi. Unilluminate to Illuminate saa lähinnä halajamaan debyytin kuuntelemista. Siksi on mahdotonta sanoa, että Unilluminate to Illuminate tarjoaisi muuta kuin takuuvarman rutiinisuorituksen progen ja djentin kentällä, jossa tämän hetken kovimmat tekijät saavat aikaiseksi innovatiivisen murskaavia levytyksiä. Jos Oddlandilta jotain kaipaisi niin sitä, että se ottaisi vielä lisää etäisyyttä raskauteen ja korostaisi melodisuuttaan.