Kuluneet kymmenen tai viisitoista vuotta ovat olleet kaikkien aikojen otollisinta aikaa hieman kokeellisemman ja tunnelmallisemman black metalin suhteen. Kanada ei ole silti ollut ihan se ensimmäinen maa, mistä post-black metalia atmospheric black metalia luulisi syntyvän, vaikka maa hienoista metallibändeistään ja Suomen kaltaisista hyytävistä ilmastosta tunnetaankin. Vuonna 2009 debyyttinsä julkaissut Miserere Luminis on ollut yksi kiinnostava kanadalainen tapaus. Siitäkin huolimatta, että yhtyeen kahden ensimmäisen levyn välissä vierähti aikaa peräti 14 vuotta.
Sidera ei ole mikään helppo kokonaisuus. Se on Miserere Luminisin kolmas levytys ja kestoa on 51 minuuttia, mikä koostuu viidestä kappaleesta. Kovin korkean tason matematiikkaa ei vaadita, jotta voi laskea miten paljon kukin kappale suurin piirtein kellottaa. Miserere Luminis ei kuitenkaan soita mitään ihan perinteisintä vanhan liiton black metalia. Jos itse jotenkin bändin genrettäisin, niin keksiin jonkinlaisen käsitehirviön Athmospheric Chamber Post-Black Metal, joka todennäköisesti herättää monessa luotaantyöntäviä ajatuksia ja yhtä monessa uteliausuuden. Käytännössä tämä tarkoittaa sitä, että albumilla soi kyllä black metalin ikiaikainen perintö, mutta mukana on paljon jousia, pianoa, hypnoottisia tunnelmointia ja monikerroksisia sävellyksiä, joille on todella kyettävä antautumaan täysin.
Pitkät 10-minuuttiset kappaleet antavat juuri sitä, mitä ainakin itse tällaiselta metallilta toivon. Kukin niistä voisi olla vaikka oma pieni tarinansa, tai elokuvamainen kokonaisuutensa. Koko albumilla vallitsee jännittynyt tunnelma ja uskallan väittää, että kaikkien blastbeatien ja minimalistisimpien osuuksien yhteydessä kukaan ei voi ihan täysin arvella, millaisia kaaria kappaleisiin piiloutuu. Black metalin intensiteetti ja tunnelataus on yhtä läsnä kuin rohkeammat sovitukset, joten eräänlainen ”best of both worlds” toteutuu kerrankin, mikä ei todellakaan ole itsestäänselvää siinä kohdassa, kun black metaliin sekoitetaan erilaisia aineksia. Sidera pitää taatusti otteessaan koko mittansa läpi ja vielä enemmän sen vangiksi jää, jos paneutuu albumin kansiin ja sanoituksiin.
Jos albumilta haluaa ottaa yhden ainoan sävellyksen kokeiluun, kannattaa kuunnella De Cris & De Cendras. Lähes 12-minuuttinen kappale näyttää toteen sen, että Miserere Luminis tekee yhtä aikaa syvältä repivää ja silti äärettömän kaunista metallia, joka tuntuu olevan yhtä aikaa toismaailmallista ja ihmismieltä heijastelevaa. Eräänlaisena viimeisenä silauksena Miserere Luminis kykenee valjastamaan sekä monikerroksisimmat, minimalistisimmat että jopa täysin hiljaiset osat hyödykseen ja tekee tämän tavalla, jota voi pitää ihan sen kaukaisimman 70-lukulaisen progressiivisen rockin perintönä. De Cris & De Cendras on hämmentävän herkkää äärimetallia.
Sidera on yksi hienoimmista tänä vuonna julkaistuista metallialbumeista. Jos Miserere Luminis ei ole ennestään tuttu, tästä kannattaa aloittaa, koska kyseessä on myös tämän kanadalaisen luonnonvoiman paras levytys tähän asti.