Kun olin nuori, Helsingin Lauttasaarta kutsuttiin ivallisesti Itä-Espooksi johtuen sen päälle liimatusta keskiluokkaisuudesta ja sijainnista naapurikaupungin rajalla. Ainoa tuntemani lauttasaarelainen kulki jo ala-asteella repun sijaan salkku kädessä. Sittemmin kaupunginosa on uudelleenbrändätty ”onnellisten saareksi” ja mielikuva pelargonioita yhdessä istuttavista naapurustoyhteisöistä on edelleen mahdollisimman anti-metal.
Onnelliselta näyttää myös vanhan teollisuusrakennuksen oven avaava Erno ”Euge” Valovirta, jonka juuri 50 vuotta täyttänyt arvokkaan harmaa olemus säteilee auringon kanssa kilpaa. Ainoastaan kämmenselkiä myöten täyteen tatuoitu nahka erottaa raamikkaan Eugen satunnaisesta lauttasaarelaisesta ja täällä sellainen herättää edelleen huomiota. Mm. Cyhrasta, Shiningista, Suburban Tribesta ja Godsplaguesta, nykyään myös Youtubesta, tunnettu kitarasankari on ylpeä juuri asennetusta Valovirta Sound -nimikyltistä uuden studionsa ovella onnellisten saaren ytimessä.
Nousemme hissillä vanhan villakehräämön yläkerroksiin ja jätämme kengät studion eteiseen, jonka seiniä koristaa pitkä rivi Raskasta Joulua -yhtyeen kultalevyijä. Ennen studiohommia Euge toimi vuosia Universalin ja Spinefarmin A&R:nä ja vastasi mm. kyseisen joululaulukollektiivin tuotteista. Itsehän olen sitä mieltä, ettei kukaan voi oikeasti tykätä Raskasta joulua -bändistä.
– Kyllä mä diggaan. Mähän oon tuntenut ne jätkät pitkään ja mähän sitten Erkalle sanoin, että mitä jos tämän tekisi oikeasti hyvin. Ehkä mä oon sitten jonkun näköinen romantikko, mutta onhan se nyt vittu hienoa, kun joku Hietala vetää jotain Ave Mariaa.
Entä oliko Raskasta iskelmää myös sun vika?
– No siis se oli silleen, että Erkka esitteli sen mulle ja mä olin, että no, tehdään, koitetaan! Mut ei puhuta siitä sen enempää.
Ei todellakaan puhuta siitä enempää. Mä halusin vaan varmistua, että onks se sun vika.
– Mut mä en voi niistä ottaa taiteellista kunniaa, vaikka olinkin niissä proggiksissa mukana. Erkka mulle aina demoja soitteli, ja sit ideoitiin niitä, että voisko näihin jostain vaihtoehtoisesti duunaa. Siis Erkkahan koko hommasta oli vastuussa…
For The Record: ei niistä levyistä voi antaa taiteellista kunniaa kenellekään.
– Älä nyt! Älä nyt! Kun sä kuuntelet niitä, mun mielestä niistä voi antaa. Siellä on helvetin hienoja juttuja näin soittajana ja muusikkona. Mitkä varmasti menee suurelta osalta ohi, niin siellä on paljon viitteitä klassisiin hevibiiseihin. Osaksi ehkä hieman kieli poskessa otettu vaikka jotain Holy Diver -rytmiä. Ne on silleen, että mun mielestä niitä oli nasta tehdä ja kyllä mä seison sen tuotteen takana.
– Ja se on vähän niin kuin Liam Gallagher sanoi jossain haastatteluissa, että hän oli just vetänyt jonkun loppuunmyydyn Shea Stadiumin ja sitten joku oli tullut keikan jälkeen, että vittu mitä paskaa. Et eikö sua hajota, että kolmee sointuu ja toi on ihan spedeilyy. Liam oli sitten kysynyt, että missäs teidän viimeisin keikka oli? Tossa lähipubissa? Paljonko siellä oli jengiä? Mä vedin just Shea Stadiumilla, 50 tonnia. Ime munaa.
Myönnän elitistisyyteni, mutten muuta mieltäni.
Raskaiden joulun ja iskelmän lisäksi Euge ehti työskennellä A&R:nä lukuisten Universalin bändien kanssa Amaranthesta Viikatteeseen ja Kotiteollisuudesta Michael Monroeen. Kolmekymppisenä työharjoittelusta alkanutta levy-yhtiöuraa ehti kestää liki kymmenen vuotta.
– Se oli tosi nasta niin sanotusti päivätyö, kun mäkin oon kaikkea tehnyt. Se oli kuitenkin duunia musiikin kanssa. Ja sitten kun on A&R, niin tokihan sä sainaat sellaisia orkestereja, joita sä uskot ja joista itse diggaat. Vähän sama kuin biisien teossa, niin sä teet sellaisia biisejä, mistä sä diggaat ja mihin sä uskot, ja sitten tietenkin toivot, että mahdollisimman moni muukin diggaisi. Ainakin musta tuntuis oudolta, että sainaan silleen, että tämä on ihan paska, mutta kyllä tästä varmaan joku tykkää.
Valmistaudun kommentoimaan jälleen Raskasta iskelmää -levyä, mutta pidän mölyt mahassani. Eugen levy-yhtiöhommat loppuivat jo vuosia sitten, joten ehkä rikos sen osalta on vanhentunut.
– Sen jälkeen muutamat levy-yhtiöt on kyselleet olisiko kiinnostusta A&R-hommiin, mutta mä oon vastannut, että ei. Mulla tuli se homma valmiiksi ja mä oon kuitenkin nyt nähnyt sen puolen pöydästä. Mieluummin oon täällä toisella puolella.
Toinen puoli tarkoittaa upouutta studiota, jonka miksausyksikön ääressä muusikko juuri istuu. Tänä keväänä loppui myös pitkä rupeama ulkomailla, kun Euge muutti takaisin Suomeen asuttuaan ensin Tanskassa, sitten Latviassa ja viimeiset kuusi vuotta Sveitsissä.
– Joo, me asuttiin neljätoista vuotta ulkomailla vaimon työn vuoksi. En sano takia, vaan onneksi. Koska oon nähnyt maailmaa, päässyt asumaan erilaisissa mestoissa ja tavannut ihmisiä, joista on tullut osasta läheisiäkin. Mut nyt, kun vanhemmat ei oo ihan enää nuoria ja oltiin 14 vuotta maailmalla, niin tuli vaan sellanen olo, että muutetaan takaisin, ainakin toistaiseksi. Ja sit yksi iso syy oli myös oli se, että mä löysin tän studion. Niin se oli jotenkin se, että hei, nyt on aika, nyt tehdään se.
Kevät on armollinen aika paluumuuttaa Suomeen. Nytkin Itä-Espoon taivalla möllöttää aurinko ja ulkona on kaunis kesäsää.
– Tää on itseasiassa eka Suomen kevät mitä mä näen 14 vuoteen. Aika siistiä. Mä oon ollut täällä aina vaan jouluna ja heinä-elokuussa. Tai no, kaks vuotta sitten mä näin vähän kevättä, kun me treenattiin Subbareiden kanssa sitä reunion-rundia varten. Mutta se oli sitä, että mä lensin tänne, me treenattiin pari-kolme päivää autotallissa, en nähnyt ulkoilmaa, ja sit mä lensin takaisin. Mutta nythän tää on ollut hienoa nähdä kun luonto herää.
– Baselissa, Sveitsissä, missä me asuttiin, siellä on ollut nyt yli kolkyt lämmintä jo pitkään. Ja kesällä siellä kiipee melkein neljäänkymmeneen. Niin se oli tällaiselle pohjoisen miehelle vähän liikaa. Intissä, kun mä palellutin aikanaan aika pahasti varpaat, niin mä silloin päätin, että mä en ikinä valita jos on liian kuuma. Mutta pari kertaa mä Sveitsissä sanoin kyl vaimolle, että en valita, mutta ei yhtään haittais jos olis vähän viileempi…
Jo Sveitsissä muusikolla oli pieni studio talonsa alakerrassa ja kun Valovirrat asettuivat Lauttasaareen, uusi tila löytyi sopivasti naapurikorttelista. Vain muutamaa päivää aiemmin valmistunut Valovirta Sound saa Eugen puhkumaan intoa.
– Mulla on jo ensimmäinen miksaus tässä just, viimeisiä tatseja yhdelle suomalaiselle metallibändille. Ja tässä on paljon käyny soittajia ja bändejä kattomassa tätä, eli hommia on siis tulossakin. Miksaushommia ja jopa ihan äänityshommia.
KAVEREITA JA KITARAPORNOA
Raskasta joulua -kultalevyjen lisäksi seinillä on kitaroita. Ja lattioilla. Ja nurkissa. Niitä on paljon, monenlaisia, mallisia ja värisiä, koska ennen kaikkea Euge on kitaristi, ja erittäin tunnustettu sellainen. Jos oma studio saa Eugen innostumaan, niin kitarat saavat miehen silmät jo loistamaan kuin pikkulapsella ja hän puhuu niistä kuin insinööri. Vaikka olen vuosikausia pyörinyt muusikoiden kanssa ja itsekin sointuja joskus tapaillut, Eugen puhe vastaa samaa, kuin joku selittäisi minulle kapulakielellä miten joku hiukkasia erittelevä sentrifugi toimii. Nyökkäilen vain mukana ja esitän että ymmärtäisin jotain. Käteen osuu valkoinen ESP mustalla Godsplaguen logolla.
– Täs on tää mun Muumi.
Miks se on Muumi?
– No ku se on valkoinen ja mä diggaan muumeista, Euge nauraa.
Sori, tyhmä kysymys.
Hädin tuskin ehdin Muumia edes vilkaista, kun käsissä on eri vehje. Euge jatkaa kitarajargoniaan vilpittömällä pikkupojan innolla ilmeisesti olettaen, että olen ihan kärryillä. Eihän siinä, fake it ’til you make it!
– Sit mulla on tämmönen vähän modernisoitu versio Muumista, mut siinä oli niinku mikkikonfiguraatio eri, Musamaailma laittaa siihen tällaset samanlaiset mikit ja switchin, et se on niinku lähimpänä tätä näistä kaikista muista kitaroista. Et mä haluun et keikoilla on kaks samanlaista, et jos menee kieli poikki, et sit se soundaa samalle.
Yritän esittää kitara-aiheisen kysymyksen tyydyttääkseni muusikon soitinpornon nälkää. Ootko sä soittanut tolla esimerkiksi uuden Cyhra-levyn?
– En, toi tuli sen levyn jälkeen. Levyllä mä käytin siis niin paljon eri kitaroita, niinku Stratoja ja kaikkii. Ja tällä mä itseasiassa soitin tosi paljon levyllä. Tällä ja tällä, ja sit oli eri vireitä ja…
Phuuuuuuuuhhhhhh.
– Nyt mä oon itseasiassa tehnyt just livesovituksia kahelle biisille, kun siellä on sellasii, et on kahdeksan raitaa kitaraa, kaikki tekee vähän eri juttuja ja kiipparit tekee aika paljon ja oon silleen, et okei mä soitan tän, niin Marcus (Sunesson, Cyhran toinen kitaristi, toim.huom.) soittaa tän, kiipparit hoitaa ton. Sit siellä on paljon harmonioita, niin välillä on silleen, et okei, soitetaan molemmat, sit mä soitan tän, tossa on rytmikitaraa, okei, joo. Sit tossa on semmonen Iron Maiden -likki, vittu sit toi rytmikitara on niin tärkee, et Marcuksen pitää soittaa sitä, mut sit kun siellä vaihtuu soinnut, niin sit mä vaihdan harmoniasta toiseen ja silleen. Et siinä on aika paljon hommaa.
Alan päästä taas vähän kärryille ja pohdin, tuleeko jo levyn teon aikana mietittyä biisien livesovituksia, vai mennäänkö silloin täysin sen levyn ja biisien ehdoilla?
– Joo, levyn ehdoilla, mutta kyllä me Marcuksen kanssa monesti siinä levynteon aikana mietittiin, et vittu mä tuun kiittää itteeni, kun pitää alkaa tehdä live-sovituksia. Että onneksi mulla on kaikki noi raidat ja kaikki, ku mä oon miksannut ja äänittänyt ne, niin pystyy avaamaan, ja tosissaan kuuntelee, et mitä siellä on, ja sit konfiguroi, Niinku okei, tässä joku tekee vaa tällaista ja toinen vetää vaikka haarmoniaa, niin sit sä oot silleen, okei noin, okei ton pystyy ehkä tolleen.
– Mut sit välillä on vaan silleen, et vitut näistä kaikista, tää on liveä, tehdään vähän punkkii. Tälleen vanhempana ei kannata tehdä ihan ehdoin tahdoin itelleen ihan helvetin vaikeeks niitä hommia. Kukaan ei kuule, et hei sä et soittanu sitä duuriterssii siihen sointuun.
Eugen pääbändi, ruotsalainen Cyhra julkaisi neljännen levynsä Requiem for a Pipe Dream kesäkuun puolivälissä. Kitaristi laittaa studion kaiuttimista uutta biisiä soimaan ja siinä laulaa yllättäen Lost Societyn Samy Elbanna.
– Mä tein sen biisin silleen, että se oli vähän niinku jälkilaukassa jo. Me finalisoitiin Ruotsissa noita levyn biisejä, oltiin viikko siellä ja yksi ilta muut oli lähteneet jo ja mä jäin studiolle, kun mä nukuin siellä. Niin sit mä tein ton biisin ja lauloin sen… Ja siis sähän tiedät, että mulla on helvetin hyvä ääni, mut se yleensä pilantuu aika pahasti, kun se tulee ulos kurkusta. Tää oli siis alunperin tehty Jakelle (Cyhran vokalisti), mut sillä oli ääni menny, niin mä soitin Samylle, että tässä on tällainen tilanne. Se oli vaan, et paa biisi tulee. Sit se oli silleen, että vittu et on hyvä, että tota, minkäs tyylistä tähän pitäis vetää. Mä olin vaan, et no, kyl sä tiedät.
Biisi soi taustalla. Cyhra yhdistelee musiikissaan kaikuja vanhemmista Göteborg-ajoista ja modernista ilmaisusta, mutta örinää ei ole bändin levyillä juuri aiemmin kuultu. Kunnes nyt!
– Tossa Jake laulaa puhtaita Samyn juttujen päälle. Mut sit nää ördät. Tää on Jake! Se ei oo ikinä ördänyt ennen. Mä miksasin siihen ne Samyn laulut ja lähetin Jakelle, että vedä sun soundilla noi päämelodiat. Sillä oli siinä pikku burnout ja sit se lähetti noi örinät takas. Mä kuuntelin, et hetkinen, en mä en mä tienny et sä osaat ördää ja se vastas, että en mäkään! Mä kysyin, että mistäs toi tuli, niin se vaan sanoi, ettei lähtenyt enää muuta. Ja tosta tulikin sit ihan yks levy-yhtiön suosikkibiiseistä.
Euge ja Samy ovat itse asiassa hekin bändikavereita. Ainakin jollain tasolla.
– Joo se Red Wolf levy tehtii sillon korona-aikaan, mikä oli alun perin tarkotettu mun soololevyks. Se lähti siitä, et mä lähtin Samylle sen Crossing the Linen, mikä oli eka sinkku, ja pari muuta. Samy oli et helvetin hyvän kuuloista ja se teki ne laulut niihin. Sit mä lähetin sille kaikki muutkin biisit ja se oli vaan että okei, ketä sulla oli ajateltu lauluun? No, mä aattelin et mitäs jos sä vetäisit siitä kaikki, kun ne toimi niin vitun hyvin.
– Sitten siihen tuli toi Larssonin Adde, joka on ollut Cyhrassa Alexin tuuraaja kun Alex on ollut Kamelotin kanssa. Mä olin aikasemmin tehnyt sen kanssa mun soolobiisejä, niin sille sit lähetin, että äänittää rummut niihin studiollaan. Sit Joutseniemen Janne laittoi koodia, kun oli covid, et tietäisinkö mitään proggista missä pääsis vetää kunnolla heviä, kun täs ei oikein oo mitään muutakaan tekemistä. Ja sit mä olin vaan, et nooooh, kun nyt kysyit, niin… Mä olin kyl blunkuttelemassa tähän bassokin ite, mut oli kiva saada ihan oikee basisti mukaan. Mä lähetin ne biisit Jannelle, siinä meni joku pari viikkoa, ni sieltä tuli bassot takas. Sit olinkin jo silleen, et no nyt tää kyl enää on oikein mun soololevy ja heitin ukoille et pannaa niinku oikee bändi pystyyn.
– Me käytiin Musamaailman varastolla ottaa promokuvat mut Adde ei ollu siellä. kun se oli Ruotsissa. Se otti siellä kuvat vähän samanlaista taustaa vasten ja ne editoitiin sit silleen, et ne näyttää et me ollaan samassa kuvassa. Kun tää oli 2020, niin Adde itseasiassa tapas Samyn ekaa kertaa vasta 2024, kun me oltiin soittaa Bloodstockissa Cyhran kanssa. Adde oli rumputeknikkona ja Lost Society oli soittamassa siellä, niin ne tapas sit ruokalassa. Joku kysyi, et ai te tunnette, ja ne oli silleen, et joo me ollaan samassa bändissä mut me ei olla ikinä tavattu ennen!
Livenä Red Wolf ei kuitenkaan koskaan esiintynyt, koska, no, pandemia. Sen jälkeen aikaa ei ole löytynyt.
– Kyllä meille sit tuli keikkakyselyjä, et jos oltais kiinnostuttu, mutta meillä oli sitten kaikilla jo omat bändimme. Mut ollaan me puhuttu Samyn kanssa, et ois kiva tehdä vaikka pari keikkaa.
Päädymme suunnittelemaan vuodelle 2030 Covid-festeja, tapahtumaa, missä esiintyy kaikki korona-aikana perustetut bändit ja terapiaprojektit, jotka unohtuivat pandemian jälkeen, kun arki palasi taas uomiinsa. Tapahtumassa juhlistettaisiin kaikkien kymmenvuotis-juhlavuotta ja samalla ekoja keikkoja. Promoottorit hei, olis yks idea!
RUOTSALAISTA TÄHTILOISTOA
Cyhra on nykyään Eugen pääbändi, jonka riveihin hän liittyi, kun yhtye oli äänittämässä ensimmäistä levyään. Alkuperäisen Amaranthe-vokalisti Jake E:n, entisten In Flames-jäsenten Jesper Strömbladin ja Peter Iwersin ja mm. Kamelot-rumpali Alex Landenburgin perustama yhtye julkaisi ensimmäisen levynsä vuonna 2017. Miten suomalainen päätyi superbändiin?
– Jake ja Jesper pyysi mua 2016, eli mä oon ollut mukana alusta lähtien ja soitan myös Cyhran ekana levyllä. Mä soitan itse asiassa käytännössä kaikki kitarat siinä, kai sen nyt voi jo myöntää, kun rikos on jo vanhentunut. Nyt mä voin sen sanoa, koska siitä on mennyt niin paljon kredittiä hyvälle ystävälleni, legendaariselle Jesper Strömbladille.
Tosiaan, ensimmäisen levyn julkaisun aikoihin Eugea ei virallisesti vielä esitelty bändin jäsenenä johtuen tämän rooleista bändin levy-yhtiössä Spinefarmilla sekä toisessa bändissään Shiningissa. Niinpä virallisesti Cyhran kitaristina mainittiin ainoastaan mm. In Flamesissa kannuksensa kerännyt Jesper Strömblad. Euge miettii hetken sanojaan ja muotoilee ne tarkkaan.
– Jepen haasteet on ehkä niin hyvin dokumentoitu, et niistä voi puhua. Hän on edelleen hyvä biisinkirjoittaja ja aina kun hän on siinä kunnossa, että hän pystyy työskentelemään, niin se on aivan briljanttia. Valitettavasti sitä ei vaan tapahdu niin usein. Toki kaikki toivoisimme, että hän saisi demoninsa selätettyä ja olisi läsnä enemmän. Livenähän Jeppe ei ole meidän kanssa soittanut sitten 2018, mutta kyllä se on ollut levyillä ja biisin teossa, aina muutamassa biisissä.
Strömblad on kertonut julkisesti kärsineensä vuosikymmeniä mm. vaikeasta masennuksesta, ahdistuksesta ja päihdeongelmista. Henkilökohtaisista haasteistaan huolimatta Strömblad on kuitenkin edelleen kreditoitu osaan Cyhran biiseistä ja on ilmeisesti vähintään ainakin jonkinlainen osa bändin kollektiivia?
– Kyllä, kyllä, ja hän on kuitenkin perustajajäsen. Kyllä Jeppe bändissä on ihan virallisesti vielä.
– Mutta anyways. Jeppe ja Jake pyysi mut siis 2016 ja sitten mä soitin sen Letters to Myself -levyn. Sitten kävi ilmi, että se tulee ulos 2017 just vähän Shiningin levyn jälkeen. Meillä oli Shiningilla eka jenkkirundi ja kaikki ja mä tiesin, että se on mun vika rundi niiden kanssa, niin mä halusin, että jengi keskittyy nyt siihen, koska Cyhrassa oli jo ihan tarpeeksi nimekkäitä miehiä. Mä luulen, että se ei silleen ois auttanut markkinointia, kun siellä oli kuitenkin jo Jake, Jesper ja Peter ja Alex. Sitten Cyhran toka sinkku ja video oli muistaakseni Heartrage ja sitä ennen se sit tiedotettiin, että mä olen bändissä.
Sä olit Universalilla, Cyhran levy-yhtiöllä, töissä vielä silloin? Oliko siinä vähän ristiriitaa sen kanssa?
– Siinä oli vähän sekin, koska mä olin Universalin A&R ja mähän sainasin Cyhran ja mä olin myös bändissä. Mutta tää oli Universaalilla tiedossa. Mä toin sen ja sanoin, että mun mielestä tää on tosi hyvä ja tässä on nämä miehet, mutta sitten mä olen myös. Iso respekti Valtasen Kimmolle, Universalin toimarille, joka sanoi, että no ei hän näe tässä ongelmaa, että bändihän on hyvä riippumatta siitä ootko sä siinä vai et. Mutta joo, oli siinä myös tämä aspekti.
Euge liittyi bändiin kuitenkin sen verran myöhään, ettei ehtinyt enää Letters to Myselfin sävellystyöhön mukaan.
– Ekan levyn biisit on kaikki Jaken ja Jesperin, mut sitten seuraava levyt siitä eteenpäin on ollut vähän niin kuin minä ja Jake. Marcus Sunesson myös soitti Vertigo Triggerille ja oli biisinteossa mukana ja täällä tulevalla levyllä Marcus soittaa itseasiassa tosi paljon, koska minä olin siinä äänittäjä ja tuottaja. Marcus tuli aikanaan kiertueille tuuraamaan Jesperiä, kun kävi ilmi, että Jesper ei ole siinä henkisessä ja fyysisessä tilassa, että pystyisi kiertämään, kunnes me sitten pyydettiin, että haluaisiko se tulla ihan virallisesti bändiin.
Laatua ja nimimiehiä myöten kaikki askelmerkit Cyhran kohdalla näyttäisivät siltä, että orkesteri on vähintään matkalla jonkin sortin A-liigaan. Ehkä sen jopa pitäisi olla siellä jo. Välillä tuntuu siltä, että bändi on jossain määrin edelleen aliarvostettu.
– Joo, ei olla A-liigaa. No Halos in Hell -levyllä mehän oltiin kyllä menossa sinne vahvasti. Se levy sai hyvät arvostelut ja tehtiin Battle Beastin kanssa Euroopan ja Brittien rundit, Delainin kanssa brittirundi, sit omat Ruotsin ja Suomen rundit ja Japanin rundi. Kaikki näytti hyvältä. Mut silloin, kun meillä oli se viikon brittirundi 2020 alussa, niin silloin oli jo vähän niin kuin että mikäs tää covid-homma oikein on? Mulla jäi kaikki mun rundilla olleet kitarat ja kamatkin Cyhran keikka-autoon, kun meidän kiertuemenageri ajoi sen Ruotsiin. Meillä oli sovittu, että keikat jatkuu parin viikon päästä, oli jenkkirundia ja kaikkee ja olin silleen, että mun ei kannata ottaa näitä kamoja kotiin, koska kohtahan me nähdään. Tää oli siis mikä, maaliskuu 2020? Mä menin sit kaksi vuotta sen jälkeen sen jälkeen Göteborgiin hakee ne mun kamat, kun sai lentää taas. Ja sit meni toiset pari vuotta ennen kuin oli keikat. Että se momentum vähän jotenkin meni. Vertigo Trigger oli sit vähän niin kuin meidän covid-levy, sehän äänitettiin kaikki omilla tahoillaan ihan erikseen.
Olisiko sitä tullut siinä kohtaa ilman pandemiaa? Vai oliko se sellainen, että okei, tehdään nyt jotain, kun ei voi muutakaan?
– Olisi se varmaan tullut, kun meillä oli se momentum. Niitä biisejä tuli aika nopeasti, kun me istuttiin Jaken kanssa alas. Ja rundillakin niitä vähän tehtiin. Kun me istutaan samaan paikkaan, niin nopeasti syntyy tulosta. Niin sitten se Vertigo Trigger oli sitten niin kuin… Näin jälkikäteen, niin se oli ehkä sellainen meidän… Me yritettiin tehdä sillä levyllä sitä, mitä me mun mielestä viimein tällä uudella levyllä onnistuttiin.
– Mä miksasin sen Vertigo Triggerin ja Jacob Hansen masteroi sen. Silloin Hansenilla oli korjausehdotuksia muutamiin juttuihin ja mun miksauksiin, että hän saisi sitten masteroitua sen. Mutta nyt tällä levyllä se vaan laittoi, että hänellä ei ole mitään lisättävää, että mitä sä haluat, että mä duunaan tälle, täähän on niin kuin jo ihan valmis! Mä sanoin, että paina nyt jotain masteria siihen vähän tai jotain. Mulla on vieläkin se maili tallessa, se oli itelle jotenkin todella mukava sellainen, että wow.
Euge puhuu Jake E:sta paljon. Miehet tapasivat alunperin Amaranthen tiimoilta, kun Euge hoiti yhtyeen asioita levy-yhtiö -roolissaan Jaken vielä laulaessa bändissä. Sivusta seuranneena ja Eugea kuunnellessa tuntuu siltä, että jokin herroilla klikkasi ja johti tähän kaikkeen.
– Joo, se alkoi sellaisena työsuhteena, mutta sitten se muuttui hyvin pian ystävyydeksi. Ja sitten kun Jake lähti Amaranthesta, mä tein niiden kanssa vielä kaksi levyä, mutta se muuttui jotenkin sellaiseksi enemmän bisneshommaksi, kun Jake ei siinä enää ollut ja meistä oli tullut hyvät ystävät jo. Amaranthe oli sit enemmän työntekoa ja sitten sekin loppui se homma siihen.
MUKAVUUSALUEEN TUOLLA PUOLEN
Eugen bändihistorian kohdalla voidaan puhua ääripäistä. Ennen Cyhraa mies nimittäin soitti seitsemän vuotta ruotsalaisessa äärimetalliyhtye Shiningissa, mihin siihenkin päätyi levy-yhtiöhommiensa kautta. Shining on tunnettu paitsi nihilistisesta black metalia myötäilevästä musiikistaan, myös varsin kaoottisesta oheistoiminnasta ja sekoilusta, jotka kulminoituvat sen primus motor Niklas Kvarforthiin. Ajastaan Shiningissa Euge puhuu hieman aristellen, mutta sen merkitys on kitaristille silti selvä.
– Niklaksille siitä kiitos, että Shiningillahan mun niin sanotusti kansainvälinen tunnettuus alkoi. Sitä ennenhän mä olin ehkä tunnettu vain Suomessa ja vähän Ruotsissa. Siitä ihmiset alkoivat, että kuka tämä on tämä Euge ja sitä kautta tuli ihan jo faneilta palautetta ympäri maailmaa. Ja vieläkin tulee, aika paljonkin. Ne levyt joilla mäkin soitin, on olleet monen suosikkeja. Peter Huss soitti toki niillä kanssa. Se on mun mielestä yks maailman kovimpia kitaristeja ja välillä mä oon saanut kredittiä Peterin hienoista sooloista, mutta kyllä mä oon sitten sanonut, että se on itse asiassa Peter Huss.
Ehkä voisi näin sivuhuomautuksena todeta, että Shiningin kaltaisessa bändissä on ollut aika poikkeuksellisen kova kitarakaksikko.
– Mä olin bändissä seitsemän vuotta. Meillä oli neljä rumpalia, kaikki oli helvetin kovia. Basistit Christian Larsson, Markus Hammarström ja muut. Mut Peter Huss oli oikeastaan se syy, miksi mä Shiningiin liityin, kun mun piti aluksi mennä bändiin vaan tuuraamaan. Sit meillä oli niin samanlaiset ajatukset ja samat soittajasuosikit ja kaikki Peterin kanssa, että se toimi tosi hyvin.
– Mähän en tiedä siis mitään black metalista enkä ole sitä ikinä kuunnellut. Ja kun me tehtiin niitä biisejä, niin siitä Niklas tykkäsikin, että mulla ei ole sellaista black metal -painolastia ollenkaan. Musiikillisesti se oli opettavainen ja mielenkiintoinen reissu kyllä, tehdä tavallaan musaa, mistä mulla ei ole hajuu. Ja välillä Niklas sanokin, että ei me olla black metalia, me ollaan Shining, kaikki käy.
Säveltäjänä Niklas Kvarforth saa Eugelta suitsutusta.
– Shining on yhtä kuin Niklas. Se on uskomaton, mä en ole ketään tavannut sellaista. Niklas yleensä tuli mun luokse studiolle ja sillä oli se levy päässä. Sehän on kans kitaristi ja jotain juttuja se ei pystynyt soittaa, mut sillä oli se kokonaan päässä. Ja sit mä jouduin sen pään kautta tulkitsemaan ja lisäämään omat jutut.
– Yks, mitä mä muistan… Olisko se ollut se ysi-levy? Niklaksella oli sellainen visio, että yhden biisin kertsit, ne kaikki soinut soitetaan niinku Def Leppardin tyyliin, mitä ne teki Hysterialla, yks kieli kerrallaan. Ja mä muistan, et olin että ei saatana. Ja todella kovalla säröllä. Mut sit mä kelasin, että no, Niklas varmaan tietää mitä se haluu. Ja se alkoi, että joo näin, ja sit toi pitäis mennä di di di…Ja sit kun se oli valmis, niin se kuulosti ihan saatanan hyvältä! Sillä oli koko ajan se koko kokonaisuus päässä. Et Niklas oli aidosti sellanen mastermind.
Tuon mastermindin hinta on se, että Kvarforthin mieli on myös toisin tavoin hyvin epätavallinen, eikä aina niin tasapainoinen. Niinpä Shiningin kohdalla musiikki usein, harmi kyllä, jää nokkamiehensä maineen varjoon. Jo vuosia Kvarforth on päätynyt otsikoihin milloin päihteiden, milloin väkivaltaisen luonteensa vuoksi ja viimeisimpänä merkintänä löytyy ehdollinen tuomio pahoinpitelystä ja laittomasta uhkauksesta vuonna 2022 Helsingissä. Euge puhuu asiasta kieli keskellä suuta.
– Joo, kyllä mä kanssa tästä tuomiosta luin lehdistä. Ja sanotaan nyt, että kyllä mä mietin että ois hankalampaa jos mä oisin nyt bändissä. Mutta mulle ei onneks tullu yhtään kyselyä eikä kommenttipyyntöjä, koska se oli silloin laajalti tiedotettu että mä lähdin jo vuonna 2017. Että mulla ei ollut mitään tekemistä niihin sen aikakauden asioihin mitä sen jälkeen on tapahtunut.
– Mut joo. Se oli… Se oli niinku… Musiikillisesti opettava. Mut sittenhän siin oli sit niitä lieveilmiöitä että… Mähän raitistuin 2017, niin jotenkin se ja sitten kun Jake pyysi mua Cyhraan, niin mulle tuli se, et okei nyt on aika elämässä jättää yksi osa ja siirtyä toiseen.
HI, I’M WORLD LEADER
Ennen raittiutta, Cyhraa, Shiningia ja Universalia Euge tunnettiin ensisijaisesti Godsplaguesta. Vuosituhannen vaihteessa perustettu helsinkiläisyhtye ei koskaan kasvanut kokoaan isommaksi, mutta vakiinnutti asemansa etenkin pääkaupunkiseudulla jonkinlaisena Panteran ja Black Label Societyn äpärälapsena. Bändin viimeisin levy Revival julkaistiin 2013, mutta sen jälkeen yhtye katosi varjoihin.
– Niin. Mehän ei virallisesti koskaan lopetettu, mut meillä piti kyllä olla Godsplaguen päätöskeikka, kun oli se Dimebag Beyond Foreverin vika keikka Nosturilla 2019. Mutta melle tuli sit just siihen Euroopan rundi Cyhran kanssa, niin sitä ei ikinä sit tapahtunu. Kyllä se varmaan ihan oman mielenrauhan takia, tai sellaisen, että saa sen closattua, niin pitäisi ehkä tehdä.
Ystäviä Godsplaguen tyypit ovat edelleen ja keikka olisi helppo toteuttaa.
– Niinpä. Ei me nyt niin paljon olla yhteyksissä, mutta ollaan kuitenkin säännöllisen epäsäännöllisesti. Varsinkin, kun Nicohan (Hartonen, Godsplaguen laulaja) on ollut mun soolonlevyllä, ja sillähän edelleen lähtee. Ja kun ei se musiikki nyt mitään rakettitiedettä ollut, että pari kolme riffiä per biisi. Arskalle vaan bassokamat jostain ja OJ pannuihin.
– Mehän tehtiin mun soololevylle Nicon kaa Roadsong kakkonen. Mulla ei ollu se edes mielessä, mut mä lähetin Nicolle yhden biisin ni sit se laittoi takas, et ihan piruttaan vedin tähän Roadsongin sanat ja samat melodiat, että ne sopii tähän. Olin et ihan vitun hyvä, mut muuta noi sanat imperfektiin ja sit siinä oli kolmas säkeistö missä lauletaan nykypäivästä
No mut nyt sun pitää tehä siis Roadsong kolmonen, yks keikka ja sit se on siinä. Joko Roadsong kolmonen tai End of the Road(songs).
– End of the Road(songs), todellakin! Ei muuta ku kitara droppivireeseen, sit 0-3-5. Sitten simpeli riffi ja sit kertsi ja sit Hartoselle. Tää on biisin nimi, kyl se tietää mitä vetää!
Godsplaguen viimeistä keikkaa odotellessa elämä on vienyt Eugen varsin odottamattomaan suuntaan. Bändiensä ja studioisännyyden lisäksi mies on nimittäin viime vuosina tullut tunnetuksi etenkin kymmeniätuhansia seuraajia keränneestä Youtube-kanavastaan. Miten helvetissä se tapahtui?
– Covid. Mulle just tuli ilmoitus et mun kanava on kymmenen vuotta vanha, elikkä mä oon ekan videoni laittanut 2016. Ne lähti siitä, et mulla tuli kyselyä et miten joku Shining-biisi soitetaan, koska ne on aika jänniä sointuja ja sovituksia. Ja sit mä aattelin, et mä teen tästä videon Youtubeen, niin seuraavalla kerralla, kun joku kysyy, mä voin laittaa sit linkkiä, et tossa on. Mut sitten kun covid alkoi, mä tsiigaailin jotain Youtube-videoita ja sanoin vaimolle, että vittu näilläkin jätkillä on ihan saatanasti näit katsojia, mut näistä suurin osa on tällasii niinku makuuhuonerunkkareita. Et eihän nää osaa ees oikein soittaa. Sit vaimo oli silleen, et vittuakos siinä kitiset, duunaa ite. Sit mä aloin tekee ja sit se jotenki lähti ihan lapasesta.
Miljoonia katselukertoja keränneet videot aiheuttivat kitaristille aluksi jonkinnäköisen identiteettikriisin.
– Mulle tulee paljon kommentteja että ”you’re my favorite youtube-guitarist.” Aluks mä olin vähän, et ei saatana. Koska mä oon sitä aikakautta, et se youtube-kitaristi, se on se epäonnistunut makuuhuonerunkkari, et eihän ne oo niinku oikeita kitaristeja. Oikeet kitaristit tekee levyjä ja on rundilla.
Ne on stevareita jotka ois halunnut poliiseiksi.
– Nimenomaan, helvetin hyvin sanottu. Kunnes sit jossain vaiheessa mä tajusin sen, että uudelle sukupuolelle se ei oo sellaista, vaan se on oikeesti kova juttu. Ne on se kärki. Ja ne junnut on tuolla rundeillakin joillekin vanhemmille kitaristeille, että mitä, eikö sul oo youtubee?
– Youtubehan on siis tosi pieni osa mun jutuista, mutta se on se näkyvin rooli. Ja sen kautta mä oon saanu paljon miksaustuotantoja, äänityksiä ja hired gun -kitarajuttuja. Vaikka se välillä tuntuu tyhmältä puhuu sille mustalle persereiälle, ni nykyään se on jo aika luontevaa ja se on jopa ihan silleen nastaakin. Ja mä yritän aina tehä silleen, et siinä ois jotain muutakin kuin vain kainalapieruu, et joku vois oikeesti sit oppii jotain. Mut myös sit mä oon huomannu et ihmiset todella tykkää sellasesta et sä vaan kuvaat itseäs sen suuremmin miettimättä. Esimerkiks mä toin tohon Marshallin kaapin ja tuuttasin täysii niin, että tuolta alakerrasta tuli viestiä et täällä heiluu mikro. Ja sehän on tosi iisi tehdä, mä olen tossa vaan styrkkäri päällä raapii hevii. Sit sitä aattelee, et kuka nyt näitä jaksaa kattoo, mut sit niitä katotaan ihan vitusti. Ja sehän on silleen tosi hienoa. Mä oon joutunut välillä itseäni aina muistuttamaan, että ei sen aina tarvi olla niin hirveen syvällistä.
– Sen mä oon huomannu, että tosi paljon on tullut palautetta, että joku on löytänyt esimerkiksi Cyhran mun Youtuben kautta. Et se on niinku et hei vitsi mä tykkään tästä jätkästä, ai sillä on joku bändikin? Ja mulle on tullut myös kyselyä, että sä oot vitun hyvä soittaja, mahtava video, et sun pitäis perustaa joku bändi!
Youtube-tähteys on johtanut jo erikoisiin mittakaavoihin ja Eugesta on tullut seuraajiensa keskuudessa meemi.
– Mä oon itseasiassa puuhaamassa merkkuu, kun sitä on paljon kyselty. Kun on tullut tiedostamatta näitä lentäviä lauseita, niinku if it sounds good it’s good. Tai Hi, I’m Euge Valovirta. Ja kun mä sanon tahallaan sen ihan vitun suomalaisen kuuloisesti. Siitäkin on tullut juttu. Mä joku aika sit sain tietää, että kun sä laitat tekstityksiä noihin mun videoihin, niin Youtube kääntää niitä ihan miten sattuu. Jengi lähettelee mulle niistä screenshotteja, tyyliin ”hi, I’m El Guevara”. Nyt viimeisin oli että ”hi, I’m world leader”. Ihan siis niinku järjettömiä. Ja jengi lähettelee mulle niitä, et hei mä panin tämän kielisen tekstityksen ja sit täs tulee tällainen, kun tää kääntää vaikka jostain intiasta englanniksi. Jengi oli sit et sun pitää tehä paitoja näistä!
Lupaan ostaa Hi, I’m Euge Valovirta -paidan. Yksi M-koko, kiitos.
On aika päästää tuore studioisäntä lelujensa pariin. Vetäessäni kenkiä jalkaan eteisen kultalevyjen varjossa keskustelemme vielä elämän absurdiudesta ja siitä, kuinka jos joku vuosia sitten kesken Godsplaguen takahuoneaktiviteettien olisi tullut kertomaan, että hei, susta tulee viisikymppisenä Youtube-stara, olisimme nauraneet räkäisesti päälle. Tosiaan, täytit just 50. Miltä se tuntuu? Tai tuntuuko se?
– Siis ei! Musta tuntuu että mä oon edelleen joku 30. Sen huomaa ainoastaan siitä kun on nuorempien bändien kanssa ja puhuu asioista, että vaikka on nähny Metallican …And Justice for All -rundilla ja joku on sit että voi vitsit, mun faija oli siellä kanssa. Että mä synnyin vasta 20 vuotta sen jälkeen. Noista sen huomaa. Mutta ei tunnu kyllä. Varsinkin nyt kun mä oon ollut raittiina, niin mä väitän että mä oon paremmassa kondiksessa sitten aktiivi-lätkäuran, kun mä pelasin SM-tasolla.
Aivan, Euge on vanha Jokereiden kasvatti. Pilasiko rock’n’roll hyvän lätkäuran?
– Ehkä. Mähän edelleen siis näen itseni jääkiekkoilijana, joka tekee vähän musaa ja levyjä, rämppää vähän tätä kitaraa. Että musa on harrastus, vaikka se on täysin toisin päin. Musa on mun ammatti ja silloin tällöin mä käyn höntsäämässä.
– Me oltiin Vertigo Triggerin Ruotsin rundilla. Jake on Mariestadista ja on kanssa siis pelannut ja ollut ihan hyvä lätkässä. Mariestad pelaa Ruotsin ykkösdivisionassa, niin ne oli järkännyt meille, että me päästiin skulaamaan niitten kanssa. Mulla oli omat skrinnarit messissä ja sieltä tuli kaikki muut kamat. Mä näen tosi paljon unia missä mä pelaan lätkää, niin sitä kelaa että on jotenkin yhtä hyvä kuin junnuna. Ja aluks me oltiin, että vittu, mehän päärjätään täs niinku hyvin, we still got it. Mä luulen että ne kuuli ne jätkät sen ja sit ne alkoi pelaa oikeesti ja alkoi tulla vähän pusuu. Tuli vähän ajeluu, niin sit me molemmat maattiin siellä laidassa ja oltiin silleen, et eeeei vittu.