Ilmoilla on rauhallisia hymyjä, kun istumme Nightwishin Tuomas Holopaisen ja Emppu Vuorisen kanssa hiljaisessa hotellihuoneessa. Kaksikko vaikuttaa siltä, että nyt on hyvä aika puhua siitä, mitä Nightwish on heille merkinnyt.

Haastattelu tapahtuu verrattain pienessä ja hyvinkin sievässä hotellissa keskellä Helsingin Kamppia. Kyseessä on Hotelli Helka. Paikka on Nightwishille tuttu. Tuomas miettii hotellin käytäviä pitkin kävellessään, että on yöpynyt tässä hotellissa elämänsä aikana yhteensä varmasti yli vuoden päivät. Ei ihme, Helkassa tunnelma on välitön ja kodikas.

Tämä sopii Nightwishille täydellisesti. Vaikka bändillä on takanaan pitkä ja värikäs historia, josta olemme nyt täällä juttelemassa, on Empulla ja Tuomaksella yhä jalat tiukasti kiinni maassa. Ne tuskin ovat maasta koskaan täysin irtaantuneetkaan. Molemmista välittyy sellainen henki kuin he olisivat ihan yhtä viattomia kuin bändin aloittaessaan.

Ei pidä kuitenkaan unohtaa sitä, että Nightwish on ihan oikeasti yksi suurimmista suomalaisista bändeistä, ja saattaa olla maailmalla aika monella mittarilla se tunnetuin bändi, joka on pohjoisesta kotimaastamme ulkomaille lähtenyt.

Nightwish on julkaisemassa tänä syksynä juhlajulkaisun nimeltään The Greatest 30 Years On Earth. Se sisältää aiemmin julkaisematonta live-materiaalia bändin viimeisimmän kiertueen Amsterdamin keikalta vuodelta 2022, Kiteen jättikonsertista vuodelta 2023 ja osan In the Session at the Islander Arms -taltioinnista vuodelta 2021, sekä Ville Lipiäisen ohjaaman dokumentin.

Nyt kun alamme Tuomaksen ja Empun kanssa miettiä Nightwishin koko olemusta, kukaan meistä ei meinaa ihan täysin sisäistää sitä, miten monia vaiheita tälle matkalle mahtuu. Jotkin asiat ovat muuttuneet täysin, toiset eivät lainkaan.

Kuva: Toni Härkönen

Viattomuuden aika

Aloitetaan yllä olevasta kuvasta. Se on yksi Nightwishin ensimmäisistä promokuvista. Tämän session kuvia otti bändin pitkäaikainen luottokuvaaja Toni Härkönen alkuvuodesta 1997, eli lähestulkoon 30 vuotta sitten.

Mitä Tuomakselle ja Empulle tulee ensimmäisenä mieleen, kun he katsovat näitä nuoria itsejään?

– On tietyllä tavalla vähän ikävä tuota tyyppiä, Tuomas hymyilee.

– Kaikki oli niin uutta ja ihmeellistä. Ambitiot olivat valtavia. Me oltiin ihan täysiä noviiseja, mitä tulee musiikkiin ja musiikkimaailmaan. Inspiraatiota oli senkin edestä. Välit olivat hyvät. Kaikki oli jotenkin tosi ihmeellistä.

– Tuosta jos miehet komistuisi, niin ne olisivat jo aika imelän näköisiä, Emppu naurahtaa.

– Huomaa kyllä, että Jukka oli kuvien ottamisen aikoihin intissä ja itse olin just päässyt intistä, Tuomas huomauttaa.

Edellisenä vuonna Nightwish oli saanut ajatuksen tasolla alkunsa. Tämä tapahtui Kiteellä, nuotion äärellä, missä juurikin Emppu ja Tuomas pohtivat, pitäisikö perustaa tällainen bändi.

– Me tiedettiin, mitä me haluttiin lähteä tekemään, mutta ihan ensimmäisenä oli löydettävä oikeanlainen laulaja, eikä me tiedetty ketään muuta kuin Tarja, Emppu muistelee nyt paljon myöhemmin.

– Tuolloin ei ollut nettiä. Ei ollut kännyköitä. Tuomaksen kanssa käveltiin Tarjan lapsuudenkodin ovelle ja soitettiin ovikelloa. Kysyimme, että tuletko laulamaan. Kaikki oli tavallaan ihan hirveän yksinkertaista.

– Kysehän ei ollut mistään vakavasta, Tuomas lisää.

– Meillä kaikilla oli omat juttumme, mitä haluttiin tehdä elämällämme. Nightwish oli sellainen sivujuttu, että tehdään demo ja katsotaan mitä tapahtuu. Ajattelin, että kiva olisi pimputella ja soitella jotain akustista yhdessä, mutta naislaulaja pitää olla. Se ajatus oli niin lähellä omaa sydäntä fanitusten kohteiden myötä.

Aika pian Nightwishista tuli jotain vakavampaa. Nyt kun miettii, niin todella nopeastikin.

Mitä Tuomaksesta ja Empusta olisi tullut isona, jos Nightwish ei olisikaan ollut kummallekaan se juttu?

– Jossain vaiheessa olin kovasti menossa hävittäjälentäjäksi, Emppu täräyttää ja huomauttaa sitten pilkettä silmissään, ettei ole ihan täysin varma, olisiko hän päässyt moiseen ohjelmaan asti.

– Minulla oli se akateeminen ura, eli halusin olla tutkija. Todennäköisesti luonnontieteiden alalla, Tuomas sanoo.

– Intressin kohteena ne luonnontieteiden asiat ovat toki edelleen. Onhan se ollut mukavaa, että niitä on päässyt tutkimaan hieman eri tavalla tämän musiikin kautta viimeisimpien kolmen levyn merkeissä.

Vaikka vaikuttaakin siltä, etteivät Emppu ja Tuomas ole muuttuneet yhtään vuosikymmenten takaisista ajoista, on muutos väistämätöntä. Varsinkin kun soittaa näin pitkään maailmaa kiertävässä bändissä.

– Emppu on ainakin ihan saman näköinen kuin tuossa kuvassa, Tuomas lohkaisee ja huomauttaa, ettei Emppu meinaa vanhentua yhtään, kun taas hänellä itsellään on alkanut jo ilmaantua harmaita hapsia.

– Kyllä meistä on poistunut sellainen jonnin joutava vouhotus, eli ollaan jonkin verran seestytty, Emppu jatkaa.

– Aika paljonkin! Tuomas komppaa heti.

– Jos nyt kuvittelee, että meillä olisi viisi keikkaa viitenä päivänä ja rilluteltaisiin aamuun asti joka päivä, niin ei siitä tulisi enää yhtään mitään, vaikka aika kauan sitä aikoinaan jaksoi.

– Se taas ei ole muuttunut yhtään, että ihan kuten tuolloin ihan kaukausimpina alkuaikoina, yhäkin on kiva tehdä biisejä ja soittaa niitä yhdessä. Jotenkin joka päivä minä kiitän tähtiä siitä, että me ollaan tässä, koska tällä planeetalla on miljoonia sellaisia taiteilijoita, jotka haluaisivat olla tässä asemassa.

– Onhan tämä ihmisluonnolle vähän omituinen paikka olla. Yhtäkkiä normaali rytmisi katkaistaan ja saatat olla tien päällä 200 keikkaa vuodessa. Olet jatkuvasti eri maissa ympäri maailmaa. Ihmiset palvovat sinua. Ei se ole meille luonnollista. Kyllä siinä helposti ihmismieli järkkyy. Kyllä näiden vuosien aikana perspektiivi on järkkynyt useasti.

Kuva: Toni Härkönen

Viattomuuden loppu?

Sitä on todellakin vaikeaa sisäistää, että Nightwish on todella 30-vuotias bändi. Tuntuu yhä siltä, että kyseessä on uusi orkesteri. Niin vain on päässyt käymään, että tämä viaton kiteeläinen bändi on käynyt läpi pitkän bänditarinan.

On ollut monien yhä ylistämät alkuajat, on ollut nousuja, on ollut jättimäisiä kiertueita, on ollut vaihtelua kokoonpanossa, on ollut useiden laulajien aikakausia, on ollut iloja, on ollut suruja.

Nightwish on siis lopulta käynyt omalla tavallaan läpi juuri sellaisen rock-historian kuin monet muutkin vanhat bändit. Miettikääpä vaikkapa Iron Maidenia. Tai AC/DC:ta. Tai mitä tahansa pitkän linjan rock-legendaa.

– Kaikki tietävät, miten vaikea kahden ihmisen välinen suhde voi olla ja miten paljon mikä tahansa suhde vaatii työtä, mutta jos laitetaan viisi ihmistä yhteen, niin kaikki ne haasteet ja työn määrä moninkertaistuu, Tuomas sanoo.

– Musiikkihommissa on vielä se juttu, että näiden ihmisten on oltava myös luovia ja taiteellisia persoonia. Se tuo oman mausteensa yhteiseloon. Sitten kun tällainen joukko ihmisiä laitetaan sellaiseen myllyyn, josta kuka heistä ei tiedä, että miten se toimii, mutta kunnianhimo on silti valtava, niin ei ole ihme, että siinä tapahtuu kaikenlaista.

– Sitähän se elämä on. Ei tässä voi kompasteltuaan kuin yrittää tehdä aina paremmin kuin edellisellä kerralla.

Monesti nuorelle bändille käy niin, että kun asiat alkavat lähteä todella liikkeelle, ne alkavat kulkea eteenpäin kuin raiteilla. Tässä tapahtuu toisinaan myös niin, ettei vauhdikkaimpina aikoina malta pysähtyä elettävien asioiden äärelle, ennen kuin monet tosielämän väistämättömyydet ja realiteetit tulevat väkisinkin vastaan.

Nightwish julkaisi vuonna 2003 tallenteen nimeltään End of Innocence. Loppuiko viattomuuden aika todella jo tuolloin?

– Minä kyllä koen, ettei se viattomuus ole oikeastaan koskaan loppunut liittyen siihen, minkä takia tätä musiikkia tehdään ja miksi sitä yhdessä soitetaan vaikka Röskön leirikeskuksessa, Tuomas toteaa heti.

– Ehkä me oltaisiin siinä bändin alkuvaiheessa kaivattu jonkinlaista selkeämpää mentorointia, että miten tämä musiikkimaailma oikein toimii. Lähtien ihan siitä, että jos lähdemme lämppäriksi toiselle bändille, niin meidän pitää oikeasti maksaa siitä. Sekin järkytys koettiin vasta jälkikäteen, koska niin ummikkoja me vain olimme.

– Palo tätä musiikkia kohtaan oli niin suurta, ettei siinä ehtinyt välittää mistään muusta. Siinä olisi joku selkeä lähestyminen levy-yhtiön puolelta ollut paikallaan, jotta olisi tullut vähän varoitusta kaikista näistä musiikkimaailman kuopista, joita tulemme kohtaamaan ja miten niistä oikein selviää. Kaikki nämä asiat on opittu kantapään kautta.

Tuomaksen aiemmin mainitsemaan palvotuksi tulemiseen tuskin pystyy mitenkään varautumaan etukäteen.

Nightwishin jäsenien jumaloiminen ympäri maailmaa on saanut hurjia mittasuhteita. Etelä-Amerikassa bändin pitää varoa, ettei heitä revitä kirjaimellisesti kappaleiksi. Jokaiselle Nightwish-jäsenelle on lukemattomia faniryhmiä. Moni rakastaa bändin jäseniä niin paljon, että on nimennyt lapsiaan tai muuttanut omia nimiään heidän mukaansa.

Miten parikymppinen tai kypsempikään muusikko voi mitenkään suhtautua tähän kaikkeen?

– Tätä pitäisi ehkä kysyä muilta ihmisiltä, mutta minä koen, ettei itselläni ole koskaan niin sanotusti nousseet hommat päähän, eli vaikka mitä on tapahtunut, niin se tietty nöyryys on aina säilynyt, Tuomas sanoo.

– Tähän liittyy jatkuva oivallus siitä, miten etuoikeutetussa asemassa olemme. Että saa tehdä elämällään sitä asiaa, mitä rakastaa tehdä, tämä tapahtuu niiden ihmisten kanssa joista tykkää ja kaiken päälle tämä tekeminen on merkityksellistä. Koska kaikki me halutaan tehdä jotain sellaista, mikä jättää jonkin jäljen tälle planeetalle.

– Se, kun me ollaan kiertueella ja eturivissä lauletaan näitä biisejä, niin kyllä sen ihmisten ilmeistä näkee, että me ollaan onnistuttu koskettamaan ja lohduttamaan heitä. Kyllä siitä tulee aina hyvä fiilis.

– Sitä sanotaan, että bändi on kuin perhe, niin kyllä perheessä asia on niin, että jos jollakin alkaa mopo yhtään keulia, niin muut kyllä ihan varmasti mainitsevat asiasta, Emppu lisää.

– Tietysti joitakin ihmisiä ei voi parantaa, kun se menee liian syvälle, mutta yritetty ollaan, Tuomas jatkaa.

– Se mikä meitä yhdistää on se, että otamme musiikin tekemisen hyvin vakavasti. Keikoille ei mennä kännissä ja studiossa tehdään kaikki viimeisen päälle, mutta samaan aikaan me myös nauretaan itsellemme jatkuvasti ja ymmärretään se, ettei tämä tällainen Nightwish nyt kuitenkaan ole ihan NIIN vakavaa.

Kuva: Nightwishin arkisto

Ihan kivat työkaverit

Pienestä kiteeläisestä bändistä on Nightwish-historian aikana kasvanut monikansallinen yhtye, kun joukkoon on päätynyt jäseniä niin Englannista, Ruotsista kuin Hollannistakin. Unohtamatta tietenkään savolaisuutta.

Miten tärkeää Tuomakselle ja Empulle on se, että kaikkien kokoonpanomuutosten ja monikansallistumisenkin keskellä bändissä on kaikkien näiden 30 vuoden ajan ollut muuttumattomana asiana ”se toinen kitteeläinen kaveri”?

– On sillä iso merkitys minulle ainakin, Emppu sanoo ensin vakavasti ja hymyilee sitten, että tokihan asialla on merkitystä jo ihan senkin pienen asian takia, ettei Nightwishia olisi olemassa ilman Tuomasta.

– Sen takia me päätettiin tehdä tämä promorundikin yhdessä, koska me kaksi ollaan ne alkuperäisjäsenet, jotka ovat yhä mukana matkassa, ja sille on syynsä, että me ollaan yhä tässä, Tuomas jatkaa.

– Meillä vallitsee sellainen molemmin puoleinen ymmärrys ja kunnioitus toisiamme kohtaan.

Suomalaisen on usein vaikeaa kehua itseään, mutta toisen kehuminen voi olla hieman helpompaa, joten annetaanpa Tuomaksen kertoa, mikä on parasta Empussa ja Empun puolestaan jakaa, mikä on parasta Tuomaksessa.

– Yksi parhaan ystävyyden merkeistä on se, että jos ei ole kuukauteen tai vaikka vuoteen missään tekemisissä, niin juttu jatkuu täsmälleen siitä, mihin se jäi viimeksi, Tuomas ylistää lämpöä äänessään.

– Toinen on se, että toisen kanssa on helppo olla. Vaikka ajettavat välimatkat rundeilla saattavat olla pitkiä, siinä ei ole minkäänlaista vaivaantunutta tunnelmaa, jos on täysin hiljaista.

– Emppu on todella rento tyyppi, jopa eräänlainen hassuttelija. Mutta sitten kun tulee vakava paikka, niin Empusta löytyy todella hieno, syvällinen puoli. Tämä tuli esille nyt, kun tämän pian julkaistavan juhlajulkaisun kansiin tehtiin pitkä haastattelu. Kyllä minä siinä mietin että vau, taas tuli Emppu esiin.

– Tuomas on luotettava nero, Emppu vielä pisteeksi i:n päälle ja saa Tuomaksen hämmentymään.

Tietynlainen samanhenkisyys tai taiteellinen sielunkumppanuushan ei muuten ole kiinni kansalaisuudesta.

Sekä Emppu että Tuomas sanovat lähes yhtä aikaa ”Troyhan on ihan kitteeläinen”, kun he puhuvat Nightwishiin virallisesti vuonna 2013 liittyneestä ja bändin mukana jo kuusi vuotta tätä aiemmin kiertäneestä Troy Donockleysta.

– Sen huumorintaju ja mieltymykset ovat sellaisia, että se on kyllä vähintään puoliksi suomalainen, Tuomas sanoo.

– Sitä paitsi Troy toi mukanaan läjän instrumentteja, hienon luonteen… ja taikuutta, Emppu lisää virnistäen ja viittaa viimeisenä mainitun suhteen tietysti siihen, että Troy Donockley on ihan oikeasti maailmanluokan taikuri.

Tuomas jatkaa toteamalla, että heillä on ehkä aina ollut sellainen naiivin pikkupoikamainen ote musiikin tekemiseen ja kiertämiseen. Heitä eivät ole kauheasti kiinnostaneet sopimusten yksityiskohdat tai varsinkaan numerot.

– Solisteilla on ehkä toisinaan ollut kova halu tietää että mitä tehdään ja mihin hintaan. En tiedä onko se kulttuuriero vai persoonaero, mutta tästä aiheesta olemme vuosien varrella aika paljon puhuneet eri yhteyksissä.

– Painotan sitä, ettei siinä ole mitään pahaa, että haluaa lukea sopimukset läpi ja olla todella tarkka niiden suhteen. 

Kaiken ystävyyden, toveruuden ja yhteisöllisyyden Nightwish-historiaan mahtuu myös niitä ihmissuhteiden kitkerämpiä kääntöpuolia, jotka ovat turhauttaneet myös suuren osan elämäänsä bändille omistaneita jäseniä.

– Onneksi on olemassa tuo management ja managerit, jotka hoitavat asiat niin pitkälle kuin pystyvät, Emppu sanoo.

– Minä olen hyvin vahva täsmäosaamisen puolestapuhuja, Tuomas jatkaa.

– Varsinkin kun me ollaan tällaisia luovia muusikoita, niin meidän on voitava keskittyä siihen olennaiseen. Haluan aina käyttää kaiken mahdollisen kapasiteettini luomiseen ja luotettavat ihmiset voivat hoitaa ne asiat, jotka he osaavat. Minun mielestäni se on todella tärkeä osa tässä yhtälössä nimeltään Nightwish, ja on aina ollut.

– Koen olevani kontrollifriikkeyden vastakohta. Kyllä minä haluan pitää kontrollin siinä, miltä musiikki kuulostaa tai miltä kansitaiteet näyttävät, mutta siinäkin haluan aina kysyä kaikilta mielipiteen, ja jokainen saa vaikuttaa niihin. Musiikki on se minun osaamisalueeni, kun taas sopimuksissa ja rahassa haluan luottaa ne hallitseviin ihmisiin.

Aina välillä näkee sosiaalisessa mediassa asiantuntijoita, jotka arvelevat asian olevan juuri päinvastoin. Että Tuomas on suoranainen diktaattori Nightwishissa. Mieshän säveltää lähes kaikki kappaleetkin, ja päättää muutenkin kaikesta.

– Voin kertoa terveisinä kaikille lukijoille, että näin asia ei ole, Tuomas naurahtaa.

– Olen sitä mieltä, että bändissä on hyvä olla liideri, joka pitää langat käsissään ja tekee viimeisen päätöksen, jos sitä ei muuten synny, mutta kyllä tämä bändi on ehdottomasti demokratia, ja kaikkia kyllä kuunnellaan.

– Kaikilla on myös aina ollut vapaat kädet tehdä biisejä Nightwishille, mutta muut ovat tainneet pääasiassa olla tyytyväisiä siihen musiikkiin, mitä minä olen tehnyt, joten se tehtävä on jäänyt pääasiassa minun harteilleni.

Mietimme vielä hieman lisää Nightwishia ja sen kokoonpanon muutoksia. Muistetaan nyt vielä kerran, että bändi on jo 30-vuotias. Kuinka moni meistä on ollut 30 vuotta samassa työpaikassa? Tai edes tuntenut 30 vuotta samat ystävät?

– Paikassa kuin paikassa porukka vaihtuu ja se vaikuttaa asioihin sekä hyvässä että pahassa, Tuomas summaa.

Kuva: Nightwishin arkisto

Elämää suurempia ihmeellisyyksiä

Oho. Vau.

Nightwishin kokoluokan bändin historiaan mahtuu varmasti yksi jos toinenkin sellainen hetki, kun mainitut kolmekirjaimiset ihmettelyt pyörivät mielessä, eikä meinaa uskoa juuri tapahtuvia asioita todeksi.

Näitä ei tarvitse kovin monin sanakääntein Nightwish-kaksikolta tentata.

– Kyllä se oli vuonna 2003, kun kuulin ensimmäistä kertaa, kun orkesteri lähti soittamaan Ghost Love Scorea, Tuomas hymyilee yhä kuin tuosta olisi vain hetki aikaa.

Emppu tarttuu vain hetken mietittyään hieman tuoreempaan tilanteeseen, vuodelta 2022.

– Olimme Pinkpop-festareilla Hollannissa. Kesken keikan menin käymään kitarakaappien takana ja kukapa muukaan kuin Metallican James Hetfield poltteli sikaria siellä. Ei muuta kuin käsi lippaan ja takaisin lavalle! Emppu hehkuttelee.

– Keikan jälkeen Hetfield tuli vielä sanomaan käsipäivää ja tutkimaan kitarakamojani. Se oli aika ihmeellistä, kun vastahan sitä pienenä poikana opetteli Enter Sandmania, ja nyt sen säveltänyt ukko oli siinä edessä.

– Ympyrä kyllä sulkeutui, koska ilman Metallicaa me ei varmaan oltaisi tässä, Tuomas huomauttaa sen jälkeen, kun hän ehti liittyä Empun fiilistelyihin sanomalla, että Hetfield taisi ihan oikeasti katsoa valtaosan Nightwishin keikasta.

Tällainen keikkamuisto saa Tuomaksen palaamaan vuoteen 2023, jolloin Nightwish soitti ison keikan kotikaupungissaan Kiteellä. Tältä keikalta kuullaan liuta kappaleita myös uudella juhlajulkaisulla.

– Siellä lavalla sai fiilistellä sitä, kun sinne melkein näkyi se Kiteen Huvikeskuksen studio, missä me äänitettiin ensimmäinen demomme vuonna 1996. 27 vuotta oli kulunut välissä ja nyt me soitettiin 10 000 ihmiselle siinä ihan vieressä.

– Siinä tuli ihan lavallakin ollessa pala kurkkuun, kun hetkessä mielen läpi kulki mielikuvia siitä, mitä kaikkea tässä välissä onkaan ehtinyt tapahtua ja mitä kaikkea näiden vuosien aikana on saanut kokea.

– Niin, ja kun miettii, että sieltä lavalta oli pari sataa metriä minun lapsuuden kotiin ja sieltä näkyi se minun lapsuuteni leikkipiha, niin kyllä sitä maisemaa katsella sai ihmetellä tätä elettyä elämää, Emppu lisää.

Myös Wembley Arenan keikka Lontoossa tulee mainituksi ja lisäksi myöntää uuden levyn masterin kuuleminen on Tuomaksen mukaan joka kerta yhtä jännittävä tilanne. Emppu puolestaan nostaa esille Etelä-Amerikan ja Japanin vierailut.

– Sitä mitä ihmettelen ihan alkuajoilta on se, että kun tuolloin lähti jossain Etelä-Amerikassa hortoilemaan yksinään hämärille kujille kaljapäissään, niin miten kenellekään ei koskaan sattunut mitään? Emppu ihmettelee.

– Bändi, tekniikan väki ja kaikki ovat koheltaneet menemään milloin missäkin. Ei ole ketään edes ryöstetty koskaan, uskomatonta kyllä. Tässähän on pakko hieman koputella puuta.

Jos kiertueet ovat olleet isoja kokemuksia Nightwishille, niin sitä Nightwish-keikat ovat myös yleisölle.

Nyt puhutaan bändistä, joka ei ole koskaan säästellyt visuaalisuuksissa. Nightwish-keikat ovat jokaisen albumin kohdalla erilaisia ulottuvuuksia, joihin kuulijat voivat päästä hetkeksi pakoon tätä todellista maailmaa. Samalla totuus on se, että bändi olisi halutessaan voinut vetää perus bändikeikkojakin, ja viivan alle jäisi enemmän tuottoja.

– Kaikkein tärkeintähän on silti se, että homma toimii ilman sitä tilpehööriäkin, Tuomas huomauttaa.

– Tästä osoituksena edellisen rundimme ensimmäinen keikka, jonka teimme Oulun Teatrialla salanimellä. Siellä ei ollut screenejä eikä pommeja eikä mitään, ja homma toimi ihan täysin niinkin. Jos meillä kuitenkin on resurssit viedä tämän musiikin elämystä seuraavalle tasolle visuaalisuuksilla, niin ilman muuta tuomme teatraalisuutta mukaan jatkossakin.

Nightwishin ja keikkojen suhteen on tietenkin niin, että vain mielikuvitus on rajana. Onkin täysin mahdotonta olla kiusoittelematta kaksikkoa ajatusleikillä, että mitä kaikkea Nightwish-keikoilla olisi vielä hauskaa toteuttaa?

– Yksi idea meillä on ollut vuosikaudet, josta meidän crew on myös sanonut, että kyllä me se jossain vaiheessa tehdään, mutta se on niin valtava idea, että katsotaan onko sitä mahdollista tehdä, Tuomas kiusoittelee takaisin.

– Sitä me ollaan myös mietitty, että kun Troy kerran on niin kova taikuri, niin voisiko sitä taikuutta tuoda jollain tavalla mukaan meidän lavashowhun, ilman että se olisi ihan kornia?

Kuva: Nightwishin arkisto

Vanhaa, ja ennen kaikkea uutta

Ei unohdeta musiikkia. Sitä Nightwish on tehnyt jo kymmenen albumin verran, ja vähän päälle.

Nyt kun bändillä ei ole uusinta levyä ihan vastikään julkaistuna ja siten liiankin lähellä, voidaan vilkuilla yhdessä hieman olan yli sinne menneisiin albumeihin ja miettiä, mitkä niistä ovat kaikkein onnistuneimpia.

Tämänkin asian on perustuttava täysin vaistoon ja on tunnistettava, mistä albumeista nousee mieleen parhaimmat tunnelmat vielä vuosia tai jopa vuosikymmeniä sen jälkeen, kun ne ovat valmistuneet. Näihin tunnelmiin voivat vaikuttaa monet todella vaikeasti määriteltävissä olevat asiat varsinaisen musiikin ohella.

– Nyt kun nostaa jonkin albumin jalustalle, niin muille levyille tulee paha mieli, Tuomas hymyilee ensin, mutta ennen kuin hän ehtii edes jatkamaan tätä ajatustaan, Emppu tarttuu kysymykseen.

– Itse kuuntelin tuossa yksi ilta niitä ihan alkupään kappaleita, jotka on äänitetty ilman tietokoneita ja siinä kuulee kaikki soittamisen mokat ja fiilikset, sekä nuoruuden innon. Kun taas loppupään levythän meillä on hifistelty ihan viimeisen päälle, ja kaikessa on puolensa, riippuen miten päin asiaa ajattelee.

Tuomas peesailee ensin bändikaveriaan ja jatkaa sitten aiempaa pohdintaansa.

– Jos on valittava jotkin albumit, niin on sanottava Oceanborn (1998), Once (2004) ja Endless Forms Most Beautiful (2015). Greatest Show On Earth on itselle sellainen Nightwish-anthem, että siitä on hankala pistää paremmaksi.

– Angels Fall First (1997) on vielä niin raakile, että siihen ei osaa oikein suhtautua, mutta Oceanbornissa on juuri sitä Empun mainitsemaa soittamisen riemua. Sillä albumilla osuttiin jo häränsilmään ihanan naiivillakin riemulla.

Vaikkapa viattomuuden kiteytymä taitaa kuitenkin olla se tunnettu seikka, että Angels Fall First -albumin ensimmäisen painoksen kansivihkoon oli painettu Tuomas Holopaisen tuolloinen ja pitkäaikainen kotiosoite?

– Ei sitä voinut kuvitellakaan, miten laajalle se tulisi päätymään, Emppu naurahtaa.

– Sen piti olla demo, ja demoihinhan laitetaan useimmiten yhteystiedot ja osoite mukaan, Tuomas sanoo.

– Spinefarm päätti printata osoitteen myös levylle. Talo on nykyään tyhjillään, joten en suosittele menemään sinne.

Tässä tilanteessa ei voi olla kääntämättä kolikon toista puolta. Vaikka asiaa kuinka pehmentelisi, on kymmenen albumin joukkoon pakko mahtua niitä tahmeampiakin levytyksiä, jotka eivät vain enää tunnu ihan täysin oikeilta.

– Lähestyn tätä asiaa ehkä siitä kulmasta, että kun tehtiin viime rundille settilistaa ja kävin läpi vanhoja levyjä, niin se levy josta tuli vähiten se fiilis, että näitä haluaisi soittaa livenä, oli sitten kuitenkin Wishmaster (2000), Tuomas sanoo.

– Voisin melkein sanoa saman, Emppu sanoo hetken mietittyään ja lisää, että tämä saattaa johtua siitäkin, että Wishmaster-kappaletta soitettiin aikoinaan miljoona kertaa keikoilla. Setlist.fm -sivustonkin mukaan yli 400 kertaa.

– Silloin kun me tehtiin Wishmaster, niin se oli meidän paras albumimme siihen asti ja allekirjoitan yhä jokaisen kappaleen siltä, ihan tuotantoa myöten, Tuomas jatkaa ja mietimme sitten, että toisaalta Wishmaster on myös Nightwishin ainoa albumi, joka on tarjonnut edeltäjäänsä nähden ”vain” lisää samaa, kun taas bändin levyt ovat noin muuten aina ottaneet valtaviakin loikkia.

Nightwish on sen kokoinen kokonaisuus, että tämäkin on väistämätöntä: Se vie paljon aikaa tekijöiltään, sekä tietenkin niitä paljon puhuttuja ja kuuluisia henkisiä ja fyysisiä resursseja. Tämä on tarkoittanut sitä, että Nightwishin jäsenillä on riittänyt aikaa muille bändeille ja taiteellisille ambitioille vain rajatusti.

Onko koskaan tuntunut siltä, että niin hyvä asia kuin Nightwish onkin ollut, niin jossain takaraivossa on toisinaan pyörinyt ajatus siitä, että voi jospa olisikin ehtinyt tehdä enemmän sooloalbumeita, vierailla muilla albumeilla tai vaikkapa Empun tapauksessa kuulua pidempään bändeihin kuten vaikkapa Brother Firetribe?

– Yritän kovasti miettiä, olisiko koskaan tuntunut tuolta, mutta ei, en voi sanoa että olisi, Tuomas sanoo ja naurahtaa heti perään, että oikeastaan Nightwish tuntuu sekin yhä ihan harrastukselta.

– Kyllä se itsellä vielä hieman tuntui tuolta, kun soitin vielä Tribessä. Nightwish, Tribe, kotielo. Siinä loppui tunnit vuorokaudesta kesken. Tribessä oli kivaa, ja pojat ottaisivat varmaan vieläkin takaisin, mutta kun eivät tunnit riitä.

– Auria tekisi tietysti mielellään vieläkin enemmän kuin on pystynyt tekemään, Tuomas myöntää.

– Auri-kiertue, joka tehtiin viime syksynä, oli yksi parhaista kiertueista, joilla olen koskaan ollut mukana. Se oli silkkaa harmoniaa koko viisi viikkoa. Nightwish on ollut sitä vähän eri mittakaavassa ja räiskyen. Auri oli erilaista.

– Minulla asioita helpottaa se, kun ei ole perhettä. Itsellä on paljon asioita tehtävänä, mutta minulla ei ole lapsia, enkä ole missään someissa ja nukun pari tuntia vähemmän per yö kuin monet muut ihmiset, niin siitä sitä aikaa tulee.

Ennen kuin ehdin edes nostaa esille sen väistämättömän kysymyksen Nightwishin tulevaisuudesta, Tuomas jatkaa innokkaasti.

– Ihan vastikään sovimme, että ensi vuosi käytetään uuden Nightwish-albumin tekemiseen. 

– Kuusi kappaletta on valmiina. Tuntuu että olen innostuneempi ja inspiroituneempi Nightwishin tekemisestä kuin koskaan. Ei tässä meinaa oikein malttaa odottaakaan, että pääsee jälleen ottamaan selvää, millainen albumi sieltä tällä kertaa syntyy.

– Ensi vuonna teemme siis albumin, ja katsotaan kiertueita sitten, kun uusi levy on valmiina. Haluan ehdottomasti, että alla on uusi albumi, ennen kuin lähdemme keikoille.

Kuva: Tim Tronckoe

Kaikki yhdessä vielä kerran?

Pitkän bändiuran varrelle mahtuu tietenkin myös niitäkin hetkiä, kun asiat menevät liiankin vakavaksi. Kun ne tummemmat pilvet kerääntyvät henkilökohtaisten tai taiteellisten asioiden ylle.

Kaikki muistavat, mitä Nightwishissa tapahtui 21 vuotta sitten, eikä se ole ollut ainoa laivaa keinutellut tapaus. Tuomaksen mukaan bändi ei ole kuitenkaan koskaan ollut ihan täysin vaakalaudalla.

– Nämä miehistönvaihdokset ovat olleet niitä kaikkein vaikeimpia pisteitä, Tuomas sanoo.

– En toivoisi niitä enää koskaan tapahtuvan. Se mitä tapahtui 21 vuotta sitten, niin siitä vain sisuuntui. Lopettamispäätös ei ollut tuolloin lähelläkään. Sitten taas kun Marko soitti ja sanoi lähtevänsä, niin muistan kun soitin ensimmäisenä Empulle ja olin muutaman vuorokauden aivan satavarma, että tämä bändi oli tässä.

– Se oli valtava shokki. Ajoitus pahensi sitä. Oli tarkoitus lähteä rundaamaan, mutta juuri sillä hetkellä kaikki hajosi. Onneksi tulimme järkiimme ja ajattelimme, että tässä on niin pitkä ja hieno taival takana, että yritetään nyt vielä.

– Tarjasta selvittiin ja Anetesta selvittiin, joten ehkä nyt selvitään Markonkin lähdöstä, ajattelimme.

Floor Jansen liittyi Nightwishiin kuin lennosta. Hän oli kirjaimellisesti lentävä hollantilainen matkustaessaan kesken Nightwishin Pohjois-Amerikan kiertueen paikan päälle paikkaamaan bändin jättänyttä Anette Olzonia. Tästäkin on kulunut aikaa jo 14 vuotta.

Kun asiaa ajattelee jälkeenpäin, niin Anette oli tuolloin ollut bändissä vasta viitisen vuotta. On hurjaa miettiä, millaista uuden laulajan etsiminen olisi ollut, jos Floorin sijaan Nightwish olisi joutunut aloittamaan etsinnät taas alusta.

”En usko että olisimme pystyneet siihen”, Tuomas ja Emppu huokaisevat lähes yhteen ääneen toisiaan vilkaistessaan.

– Siinä oli kyllä tähdet kohdillaan, kun Floor sattui olemaan saatavilla ja motivoitunut, Tuomas sanoo.

– Tuntuu huimalta miettiä sitäkin, että kahden päivän varoajalla Floor vain hyppäsi mukaan. Tunnettiinhan me Floor jo entuudestaan After Forever ajoista asti, mutta silti. On tässä kyllä kieltämättä tapahtunut kaikenlaista.

Nyt kun Tarja Turunen, Anette Olzon ja Marko Hietala ovat tulleet mainituksi, ollaan ehdottoman aiheen äärellä.

Sekä Tuomas että Emppu ovat kaiken tämän lämminhenkisen ja silti itsetietoisen jutustelun perusteella erittäin sinut koko bändin menneisyyden, tämän hetken ja tulevaisuuden suhteen. Heistä voi aistia rauhan.

Vaikka Nightwish onkin matkalla eteenpäin, onko monien haaveilema kurotus menneisyyteen mahdotonta? Tällä tarkoitetaan tietenkin sitä, voisiko Nightwish vielä tehdä kiertueen, jolla olisivat mukana kaikki laulajat? Sekä nykyiset että entiset.

– Niin. Jos se olisi meidän päätettävissä, niin kyllä se voisi onnistuakin, mutta kun se ei ole, Emppu tokaisee heti.

– Me ollaan jätetty kaikki kaunat ja katkeruudet taaksemme jo kaksikymmentä vuotta sitten, Tuomas jatkaa.

– Me muistelemme kaikkea hyvällä. Jos nyt puhutaan vaikka Tarjasta, niin ei me oltaisi tässä ilman Tarjaa. Eikä Tarja olisi omalla soolourallaan siellä missä on ilman Nightwishia. Käsi kädessä olemme menneet. Meidän puolestamme me kaikki voitaisiin milloin tahansa istua leirinuotion äärelle ja unohtaa kaikki ikävyydet, mutta se ei ole meistä kiinni.

– Jos tuollainen kiertue joskus tapahtuu, sen pitää tapahtua oikeista syistä. Sillä tavalla, että kaikki haluavat tehdä kiertueen vain musiikillisen annin ja yhteisen tekemisen vuoksi. Siitä ollaan kyllä tällä hetkellä todella kaukana.

Kuin summatakseen kaikki jutustelussa esille tulleet ajatukset, Tuomas korostaa kiitollisuutta siitä, missä hän ja bändi ovat tässä ja nyt: Yhä olemassa tässä maailmassa 30 vuoden jälkeen, ja yhä innokkaina kuin bändin alkuaikoina.

– Me tehdään elantomme tällä. Me saadaan tehdä sitä mitä me rakastetaan. Me saadaan nähdä maailmaa. Me saadaan asua siellä missä halutaan asua, eikä tarvitse lähteä työn perässä mihinkään. Me ollaan saavutettu paljon. Meillä on vielä kaikenlaista hienoa edessä tulevaisuudessa. Ei tässä ole mitään muuta kuin kiitollisuuden paikka.